Kouvot hankki viime kauden tehotykin riveihinsä

Viime kaudella Lappeenrannan Namikassa hienoja otteita esittänyt Matthew Gibson palaa Suomeen ja tällä kertaa Kouvojen riveihin. Gibson oli viime kaudella Korisliigan piste- ja riistotilastojen kolmonen.
Gibson pelasi alkukauden Ville Kauniston kanssa samassa Ranskan Pro B-sarjassa. Viime kaudella Lappeenrannan Namikassa pelannut 193-senttinen Havaijin yliopiston kasvatti oli Korisliigan kolmanneksi paras pisteissä (20,4) ja riistoissa (3,1) sekä neljänneksi paras syötöissä (5,2). Takamiehenä viilettävä Gibson pelasi Lappeenrannassa myös kaudella 2009-10. Tämän lisäksi hän on pelannut ammattilaisena Belgiassa, USA:ssa, Venezuelassa ja Meksikossa.
Ranskassa Le Portelin avausviisikossa esiintynyt Gibson merkkautti tilastolukemikseen 12,1 pistettä, 3,6 levypalloa, 2,6 syöttöä ja 1,8 riistoa pelaamissaan 24 ottelussa.
– Olen erittäin iloinen paluustani Suomeen. Arvostan Kouvojen valmennusta ja johtoa siitä, että saan tämän mahdollisuuden. Joukkueella on ollut tällä kaudella huonoa tuuria – tiedän että se on hyvä joukkue, jossa on myös erittäin lahjakkaita nuoria pelaajia. Toivon voivani auttaa siinä, että saamme muutosta aikaiseksi kauden jälkimmäiselle puoliskolle. Tavoitteeni on saada joukkueemme mukaan pudotuspeleihin, Gibson toteaa Kouvojen Facebook-sivuilla julkaistussa tiedotteessa.
Kouvojen kokoonpanoon kuuluu Gibsonin lisäksi viikonloppuna maahan saapunut sisäpelaaja Gregg Thondique, leikkauksesta toipuva Justin Hawkins sekä takamiehen tontilla viihtyvä Clifford Collimon.
Kouvot kohtaa keskiviikkona Lapuan Korikobrat vieraissa.

Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5000 käteistä
- Tuohi – Turvallinen ja luotettava
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- NBA:n mestaruus on yhden otteluvoiton päässä
- Korisliigassa tehtiin pelaajasopimuksia
- NBA:ssa hurja siirtohuhu
- Sasu Salin voitti Romanian mestaruuden
- NBA:n arvokkain pelaaja loisti tärkeillä hetkillä
- Useampi NBA-pelaaja saapuu Tampereelle
- Yllättäjä taas johtoon NBA-finaaleissa
- Sasu Salin loisti Romaniassa
- Synkkää – Lauri Markkanen on tilastoykkösenä
- Mikael Jantunen pelaa Ranskassa finaaleissa
- Useampi NBA-pelaaja saapuu Tampereelle
- NBA:ssa hurja siirtohuhu
- Korisliigassa tehtiin pelaajasopimuksia
- Sasu Salin voitti Romanian mestaruuden
- Sasu Salin loisti Romaniassa
- NBA:n arvokkain pelaaja loisti tärkeillä hetkillä
- Yllättäjä taas johtoon NBA-finaaleissa
- NBA:n mestaruus on yhden otteluvoiton päässä