Keskiviikkoillan ainoassa Korisliigaottelussa ei ainakaan jännitystä puuttunut. Kotijoukkue Kouvot oli pitkään alakynnessä ja ottelun lopulla jo lyötynä köysiin, mutta viimeisillä minuuteilla taisteluilmeensä löytänyt kouvolauma ei suostunut ottamaan lukua. Kouvot voitti näin illan trillerin Tuomas Hirvosen kolmella onnistuneella vapaaheitolla lopulta pistein 76-75 (39-38).

Ottelun ratkaisu nähtiin vasta päätössekunneilla. Vilppaan päävalmentaja Mikko Tupamäki otti aikalisän, kun peliaikaa oli jäljellä 12 sekuntia. Tässä vaiheessa Vilpas johti edelleen kahdella pisteellä ja se jatkaisi aikalisän jälkeen peliä sisään heitolla sivurajalta. Vilppaan Darren Duncan oli viimeisten sekuntien kovan onnen soturi. Pallo pelattiin sivurajalta Duncanin käsiin joka oletti Kouvojen rikkovan heti ja käpertyi sitä varten pallon ympärille kilpikonna-asentoon. Kouvot ei rikkonutkaan vaan tuplasi miehen puolenkentän viivan tuntumaan josta Duncan joutui antamaan epämääräisen syötön korin alle. Kouvojen Ilari Seppälä oli tässä tilanteessa tarkkana ja nappasi pelivälineen hyppysiinsä.

Kouvoille jäi kuusi sekuntia aikaa viimeiseen hyökkäykseen. Seppälä toi pallon nopeasti ylös ja muutaman syötön jälkeen pallo päätyi Hirvosen näppeihin joka sinkosi välittömästi kolmosen ilmaan. Pallo osui rautoihin, mutta Vilppaan Duncan rikkoi Hirvosta heitossa. Virheen seurauksena Hirvonen vapaaheittoviivalle kun pelikellossa oli aikaa vaivaiset 0,4 sekuntia. Kupletin juoni oli selvä. Kaikki kolme sisään ja Kouvot voittanee, kaksi sisään ja pelataan jatkoaika. Muissa tapauksissa sarjapisteet lähtevät Saloon.

Siinä missä kokeneiden pelimiesten ranne hieman aiemmin vapisi, pussitti nuorukainen kaikki kolme vapaaheittoaan sukkana sisälle ja Kouvot oli siirtynyt pisteen johtoon. Vilpas otti vielä aikalisän, mutta ei onnistunut enää sen jälkeen saamaan palloa pussiin. Näin tärkeät kaksi sarjapistettä jäivät Kouvolaan pistein 76-75 (39-38). Tämä tarkoitti samalla sitä, että Kouvojen kotiluola säilyi kuluvan kauden osalta edelleen koskemattomana (4/0).

– Ensimmäiset 35 minuuttia Vilpas teki meidän pelistä hankalaa eikä päästy itse siihen rytmiin mitä toivottiin. Viimeiselle viidelle minuutille saatiin kentälle ryhmä joka toteutti asioita hyvin ja päästiin sitä kautta vielä mukaan peliin joka lopulta vielä voitettiin. Kyllähän sitä hieman jännitti heittää ottelun lopussa ratkaisevat kolme vapaaheittoa. Ensimmäinen heitto oli henkisesti kaikkein vaikein, ottelun sankari Tuomas Hirvonen kertasi ratkaisuhetkiä Kouvojen sivuilla.

Kouvojen päävalmentaja Jyri Lehtonen näki loppuhetkien voitossa jonkun suuremman alkua.

– Tässä samassa huoneessa sanoin ennen peliä, että meidän joukkueelta puuttuu vielä yhteinen tarina. Ja näen, että tarina saadaan alkuun joko niin, että tullaan haudan partaalta ja voitetaan viimeisellä sekunnilla tai sitten niin, että otetaan kuokkaan 40 pistettä. Silloin kukaan ei pysty selittämään itselle, että minä onnistuin, mutta muut eivät. Täytyy sanoa, että jos se tarina kerran täytyy ottaa kauden alussa, niin kyllä minä mieluummin otan tänään nähdyn tarinan. Tämä on erittäin hyvä työkalu valmentajalle viedä tätä hommaa eteenpäin.