Kierrosennakko: Keskiviikkona kaksi kohtaamista

Korisliigassa pelataan keskiviikkona kahden ottelun verran, kun Pyrintö ja Bisons iskevät yhteen ja Honka yrittää päättää tappioputkeaan.
Honka on tällä hetkellä viiden ottelun tappioputkessa ja se yrittää katkaista sen, kun Vilpas matkaa Espooseen. Salolaisilla on allaan tärkeä voitto Kobrista, mutta Hongan edellisvoitosta on ehtinyt kulua jo kuukauden päivät.
Illan huippukamppailussa hieman takerrellen kautensa aloittaneet Pyrintö ja Bisons iskevät yhteen. Tamperelaiset menettivät Seagullsia vastaan voitonavaimet viime hetkillä viime ottelussaan. Bisonsilla on allaan viidestä edellisestä Korisliigan ottelusta kaksi voittoa, joten loimaalaiset kaipaavat kipeästi lisäystä voittosarakkeeseensa.
– Loimaa on monessa mielessä vastaavassa tilanteessa kuin me. Heidän odotukset kauteen lähdettäessä olivat kovat ja ohjelma kunnianhimoinen. Samoin kuin meillä, kaikki ei ole kuitenkaan mennyt kuin Strömsössä. Bisonsin kokoonpano on elänyt loukkaantumisten ja jenkkivaihdon takia. Se vaatii aina konseptin uudelleenopettelua, mihin otteluruuhka ei ole antanut kunnolla mahdollisuutta. Keskeneräinen konsepti ei kehity vain pelaamalla ja siksi peleistä on tullut odotettua enemmän tappioita, mikä taas on nakertanut itseluottamusta. Mutta siksi urheilu on niin herkullista. Marginaalit ovat pienet ja myös onni esimerkiksi kokoonpanon rakentamisessa vaikuttaa paljon tulokseen. Molemmilla joukkueilla ottelumäärä on ollut oma valinta, joten siitäkin on turha valittaa – tosin Loimaan tapauksessa pelimäärä kasvoi vielä merkittävästi aivan sarjan kynnyksellä, Pyrinnön päävalmentaja Pieti Poikola pohtii tamperelaisten sivuilla.
– Mutta selitykset sikseen, otteluruuhkaa tai ei, on varma, että molemmat joukkueet syttyvät pelaamaan täysillä tähän otteluun. Kun konsepti on vielä hieman ohkaista, mies miestä vastaan pelaaminen korostuu. Joukkueiden kokoonpanoja on turha kerrata. Myös pelitavat ovat toisille erittäin tutut. Ratkaisevaa onkin yksittäisten pelaajien panos ja se, miten hyvin joukkueet kykenevät eliminoimaan toistensa vahvuuksia. Tiedossa on varmasti kiihkeä ja mielenkiintoinen koripalloilta – näin ainakin toivotaan.
Voita 1000€ lahjakortti ruokakauppaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin ruokakauppaan!
- Lauri Markkanen yhä mystisesti sivussa
- Järkyttävä nöyryytys – LeBron James sai kunnolla turpaansa
- Seagulls murskaavana pudotuspeliavauksessa
- Missä on Lauri Markkanen? – mystinen poissaolo
- Podcast: Aleksi Valavuori yritti saada oman joukkueensa häviämään Korisliigassa – yritys epäonnistui katastrofaalisesti
- LeBron Jamesin poika tehoili murskaavassa tappiossa
- Orastava tappioputki – NBA:n kärkijoukkue vaihtui
- Tuukka Kotin ura on ohi – mestari vaihtuu
- NBA:ssa yllättävä tulos – kärkisensaatiolle turpaan
- Oliver Nkamhoua jatkanut loistavia esityksiään