Lopun puolustusvirheet maksoivat jälleen Katajalle: ”Alkaa kuulostaa jo vähän vanhan toistolta”
Kuva: Juha Tamminen
Joensuun Kataja koki viidennen niukan tappionsa EuroChallengessa tiistaina. Se nousi kolmannen jakson lopun 17 pisteen takamatkalta pelaamaan voitosta, mutta kuten monesti aiemmin, voimat eivät aivan riittäneet.
Heikkous levypallopelissä (levyrit 29-41 ja Mons-Hainautille kirjattiin peräti 11 joukkuelevypalloa, kuusi hyökkäyspäässä) sekä kokonaisuutena vaisu kaukoheittopäivä (kolmoset 7/31 = 23 %) yhdistettynä belgialaisten ylläpitämään vauhtipeliin käänsivät pelin vieraille.
Katajan ykkösmiehenä hääri jälleen Robert Arnold, joka pussitti ottelussa 36 pistettä.
– Taistelimme kovaa. Kolmas neljännes oli erityisen vaikea emmekä olleet levypalloissa tarpeeksi vahvoja, joka johti siihen, että olimme tappiolla yli 10 pistettä, Arnold harmitteli EuroChallengen sivuilla.
Kataja on hävinnyt kaikki EuroChallenge-ottelunsa niukalla pistemäärällä. Se ei kuitenkaan juuri lohduta päävalmentaja Pekka Salmista.
– Voisin sanoa samat asiat mitä monta kertaa aiemminkin: taistelimme kovaa, tulimme takaisin, mutta se ei ollut tarpeeksi, mutta se alkaa kuulostaa jo vähän vanhan toistolta. Sama asia toistui: olemme jääneet jälkeen, sitten taistelemme itsemme takaisin, mutta häviämme lopussa. Jos hieman yksityiskohtaisemmin ottelusta, niin sekoitimme puolustustamme erittäin hyvin ja se johti siihen, että Mons menetti hyökkäyksessä rytminsä. Kolmas neljännes oli erittäin vaikea ja hävisimme paljon levypallotilanteita. Kun johdimme lopussa, niin teimme muutaman kriittisen virheen puolustuksessa, Salminen manasi.
LUE MYÖS:
- Suomalaistähdet tekivät debyyttinsä espanjalaisjättien paidassa Euroliigassa
- Korisliigan kausiennakko – KTP-Basket: Sarjan tasapainoisin joukkue?
- Miikka Muurinen sai peliluvan – John Calipari: ”Halasimme toisiamme, kyyneleet silmissä”
- Korisliigan kausiennakko – Karhu Basket: Uusi valmentaja ja uudet kuviot
- Korisliigan kausiennakko – Kataja Basket: Loukkaantumistilanne huolestuttaa
- Tähtisentteri hylkäsi Pistonsin jättisopimuksen – vaatii vieläkin älyttömämpää summaa
- Korisliigan kausiennakko – Uudenkaupungin Korihait: Onko enää asiaa mitalipeleihin?
- Entinen tähtipelaaja ei sulattanut WNBA:ta halventavaa tempausta: ”Kornia ja noloa”
- Silkkaa dominointia – NBA-pelaaja siirtyi Australiaan ja nousi välittömästi supertähdeksi
- Korisliigan kausiennakko – Loimaa Bisons: Tuttuja vahvistuksia jälleen Suomessa

- Korisliigan kausiennakko – Lahti Basketball: Rakentaa pysyvää statusta Korisliigassa
- Korisliigan kausiennakko – Karhu Basket: Uusi valmentaja ja uudet kuviot
- Sensaatio Samokovissa – Salon Vilpas venyi historialliseen temppuun
- Korisliigan kausiennakko – Kataja Basket: Loukkaantumistilanne huolestuttaa
- Korisliigan kausiennakko – Tapiolan Honka: Tuskin toista tuhkimotarinaa
- Entinen tähtipelaaja ei sulattanut WNBA:ta halventavaa tempausta: ”Kornia ja noloa”
- Edon Maxhuni vaihtaa seuraa – suuntana Turkin pääsarja