KTP:n ahdinko jatkuu – Karhulle kauden ensimmäinen vierasvoitto
Korisliigassa pelataan viimeiset ottelut ennen joulua, kun perjantaina ja lauantaina ohjelmassa ovat yhdet ottelut.
Perjantain kamppailussa kohtasivat sarjassa keskikastissa etenevä Karhu ja jumboksi jäänyt KTP. Joukkueet kohtasivat toisensa lokakuun lopussa Kauhajoella ja tuolloin Karhu oli selkeästi edellä 20 pisteen erolla.
Perjantaina voiton vei jälleen Karhu, tällä kertaa pistein 83-71. Kyseessä oli Karhun kauden ensimmäinen vierasvoitto.
Illan tehokkain oli Antti Kanervo 22 pisteellään. Lawrence Kinnard teki 16 ja Samuli Vanttaja 15 pistettä. Kotkalaisista Devonne Giles heitti 21 pistettä. Sefton Barret ja Samuel Haanpää kirjauttivat 13 pistettä. Levypallokuningas oli 13 palloa napannut Giles.
Karhu jatkaa voittonsa myötä sarjanelosena. KTP on kerännyt vasta neljä pistettä ja löytyy taulukon hänniltä. Lauantain ainoassa ottelussa kohtaavat BC Nokia ja Kataja.
LUE MYÖS:
- Suomalaistähdet tekivät debyyttinsä espanjalaisjättien paidassa Euroliigassa
- Korisliigan kausiennakko – KTP-Basket: Sarjan tasapainoisin joukkue?
- Miikka Muurinen sai peliluvan – John Calipari: ”Halasimme toisiamme, kyyneleet silmissä”
- Korisliigan kausiennakko – Karhu Basket: Uusi valmentaja ja uudet kuviot
- Korisliigan kausiennakko – Kataja Basket: Loukkaantumistilanne huolestuttaa
- Tähtisentteri hylkäsi Pistonsin jättisopimuksen – vaatii vieläkin älyttömämpää summaa
- Korisliigan kausiennakko – Uudenkaupungin Korihait: Onko enää asiaa mitalipeleihin?
- Entinen tähtipelaaja ei sulattanut WNBA:ta halventavaa tempausta: ”Kornia ja noloa”
- Silkkaa dominointia – NBA-pelaaja siirtyi Australiaan ja nousi välittömästi supertähdeksi
- Korisliigan kausiennakko – Loimaa Bisons: Tuttuja vahvistuksia jälleen Suomessa

- Korisliigan kausiennakko – Lahti Basketball: Rakentaa pysyvää statusta Korisliigassa
- Korisliigan kausiennakko – Karhu Basket: Uusi valmentaja ja uudet kuviot
- Sensaatio Samokovissa – Salon Vilpas venyi historialliseen temppuun
- Korisliigan kausiennakko – Kataja Basket: Loukkaantumistilanne huolestuttaa
- Korisliigan kausiennakko – Tapiolan Honka: Tuskin toista tuhkimotarinaa
- Entinen tähtipelaaja ei sulattanut WNBA:ta halventavaa tempausta: ”Kornia ja noloa”
- Edon Maxhuni vaihtaa seuraa – suuntana Turkin pääsarja