Korisliigaseuralle uusi päävalmentaja – ”Olemme allekirjoittaneet sopimuksen ensi kaudesta”
Vaikka Karhun sarjakausi on vasta etenemässä kohti kevään huipennusta eli pudotuspelejä, on katse oltava samalla myös tulevaisuudessa. Karhu on käynyt keskusteluja eri valmentajavaihtoehdoista sen jälkeen, kun Sami Toiviainen ilmoitti, ettei jatka Karhun peräsimessä ensi kaudella.
– Paljon oli nimiä esillä ja muutamien kanssa jo keskustelimmekin asioista, Karhun taustaryhmän puheenjohtaja Vesa Ojala ja karhubasketjaoston puheenjohtaja Mika Perälä kertovat Karhun sivuilla.
– Samaan aikaan keskustelimme myös Jussi Laakson kanssa, sillä hän on ikään kuin kasvanut hommaan sisälle Toiviaisen apuna. Lopulta pääsimme asioista Jussin kanssa yksimielisyyteen, joten olemme allekirjoittaneet nyt sopimuksen ensi kaudesta. Tällä ratkaisulla luonnollinen jatkumo pelillisissä asioissa on turvattu, Perälä painottaa.
Nyt kun päävalmentaja on selvillä, voi taustaryhmä ja valmentaja lähteä yhdessä rakentamaan sekä valmennusta että pelaajistoa ensi kaudelle.
– Olen jo muutaman pelaajan kanssa jutellut ensi kaudesta ja tarkoitus olisi päästä allekirjoittamaan pelaajasopimuksia nopeasti, Jussi Laakso kertoo.
– Fokus on tietysti täysillä tässä kaudessa, mutta pelaajien kanssa tilanne on käyty läpi. Kiitokset Samille. Olen päässyt Karhun organisaatioon ja samalla oppinut paljon parhaalta valmentajalta. Kiitokset myös Karhun taustoille luottamuksesta, jota sopimus minulle osoittaa, Laakso jakaa kiitoksia.
– Täysillä jatketaan kausi loppuun ja tavoitteet ovat korkealla. Tällä ratkaisulla ja aikataululla sain sekä seuralle että itselleni ja perheelle aikaa miettiä tulevaisuutta. Haluan toivottaa Jussille onnea ja menestystä päävalmentajan hommissa, Toiviainen sanoo.
LUE MYÖS:
- Salon Vilpas teki ison päätöksen: vahvistus lähetettiin kotiin ja korvaaja löydettiin
- Stephen Curry solmi ison jatkosopimuksen – uran viimeiset vuodet länsirannikolla
- Suomalaistähdet tekivät debyyttinsä espanjalaisjättien paidassa Euroliigassa
- Korisliigan kausiennakko – KTP-Basket: Sarjan tasapainoisin joukkue?
- Miikka Muurinen sai peliluvan – John Calipari: ”Halasimme toisiamme, kyyneleet silmissä”
- Korisliigan kausiennakko – Karhu Basket: Uusi valmentaja ja uudet kuviot
- Korisliigan kausiennakko – Kataja Basket: Loukkaantumistilanne huolestuttaa
- Tähtisentteri hylkäsi Pistonsin jättisopimuksen – vaatii vieläkin älyttömämpää summaa
- Korisliigan kausiennakko – Uudenkaupungin Korihait: Onko enää asiaa mitalipeleihin?
- Entinen tähtipelaaja ei sulattanut WNBA:ta halventavaa tempausta: ”Kornia ja noloa”
- Silkkaa dominointia – NBA-pelaaja siirtyi Australiaan ja nousi välittömästi supertähdeksi
- Korisliigan kausiennakko – Uudenkaupungin Korihait: Onko enää asiaa mitalipeleihin?
- Korisliigan kausiennakko – Loimaa Bisons: Tuttuja vahvistuksia jälleen Suomessa
- Korisliigan kausiennakko – Karhu Basket: Uusi valmentaja ja uudet kuviot
- Korisliigan kausiennakko – Lahti Basketball: Rakentaa pysyvää statusta Korisliigassa
- Sensaatio Samokovissa – Salon Vilpas venyi historialliseen temppuun
- Korisliigan kausiennakko – Kataja Basket: Loukkaantumistilanne huolestuttaa
- Korisliigan kausiennakko – Tapiolan Honka: Tuskin toista tuhkimotarinaa
- Entinen tähtipelaaja ei sulattanut WNBA:ta halventavaa tempausta: ”Kornia ja noloa”
- Edon Maxhuni vaihtaa seuraa – suuntana Turkin pääsarja