Kings ilmoitti: Harry Gilesia ei nähdä enää tällä kaudella – kärkilupauksen toipuminen etenee
Sacramento Kingsin tulokashyökkääjä Harry Gilesin toipuminen on edistynyt merkittävästi neljä kuukautta polvien kuntouttamisen alkamisen jälkeen, seura kertoo.
Viimeisimmät tarkastukset kertovat, että Giles on täysin terve, eikä ole kärsinyt takapakkia kuntoutuksessa, joka on sisältänyt myös harjoittelua muun joukkueen kanssa. Lisäksi Giles on keskittynyt taito- ja voimaharjoitteluun.
Giles ei kuitenkaan ole palaamassa pelikuntoon kuluvan kauden aikana, vaan keskittyy eturistisiteen vahvistamiseen ja vamman ennaltaehkäisyyn tulevaisuudessa. Pelaaja jatkaa kuitenkin kaikin mahdollisin osin joukkueen kanssa harjoittelua, ja keskittyy olemaan pelikunnossa NBA:n kesäliigassa 2018.
19-vuotias Giles oli viimeisimmän draftin 20. varaus. Aikaisempina juniorivuosina häntä povattiin jopa ykkösvaraukseksi, mutta college-uralla varjostaneet polvivammat laskivat odotusarvoa. Gilesin vasen polvi leikattiin vuonna 2013 ja oikea 2015, molemmat eturistisidevaivojen vuoksi. Kings teki draftissa pelaajakauppoja saadakseen Gilesin ja haluavat panostaa lupauksen kuntouttamiseen paljon.
Lähde: Sacramento Kings
LUE MYÖS:
- Salon Vilpas teki ison päätöksen: vahvistus lähetettiin kotiin ja korvaaja löydettiin
- Stephen Curry solmi ison jatkosopimuksen – uran viimeiset vuodet länsirannikolla
- Suomalaistähdet tekivät debyyttinsä espanjalaisjättien paidassa Euroliigassa
- Korisliigan kausiennakko – KTP-Basket: Sarjan tasapainoisin joukkue?
- Miikka Muurinen sai peliluvan – John Calipari: ”Halasimme toisiamme, kyyneleet silmissä”
- Korisliigan kausiennakko – Karhu Basket: Uusi valmentaja ja uudet kuviot
- Korisliigan kausiennakko – Kataja Basket: Loukkaantumistilanne huolestuttaa
- Tähtisentteri hylkäsi Pistonsin jättisopimuksen – vaatii vieläkin älyttömämpää summaa
- Korisliigan kausiennakko – Uudenkaupungin Korihait: Onko enää asiaa mitalipeleihin?
- Entinen tähtipelaaja ei sulattanut WNBA:ta halventavaa tempausta: ”Kornia ja noloa”
- Silkkaa dominointia – NBA-pelaaja siirtyi Australiaan ja nousi välittömästi supertähdeksi
- Korisliigan kausiennakko – Uudenkaupungin Korihait: Onko enää asiaa mitalipeleihin?
- Korisliigan kausiennakko – Loimaa Bisons: Tuttuja vahvistuksia jälleen Suomessa
- Korisliigan kausiennakko – Karhu Basket: Uusi valmentaja ja uudet kuviot
- Korisliigan kausiennakko – Lahti Basketball: Rakentaa pysyvää statusta Korisliigassa
- Sensaatio Samokovissa – Salon Vilpas venyi historialliseen temppuun
- Korisliigan kausiennakko – Kataja Basket: Loukkaantumistilanne huolestuttaa
- Korisliigan kausiennakko – Tapiolan Honka: Tuskin toista tuhkimotarinaa
- Entinen tähtipelaaja ei sulattanut WNBA:ta halventavaa tempausta: ”Kornia ja noloa”
- Edon Maxhuni vaihtaa seuraa – suuntana Turkin pääsarja