Pyrintö kiinnitti amerikkalaispelaajansa myös ensi kaudeksi – ”Yksi kovimmista harjoittelijoista”
Pyrintö on solminut jatkosopimuksen kaudeksi 2018-19 amerikkalaisen Kenneth Manigaultin kanssa.
Manigault (26v., 196 cm) pelasi yliopistouransa Kentuckyssa Pikevillessa (NAIA). Hänen ammattilaisuransa alkoi 2016 Australiassa, jatkui Puolassa ja tämän kauden hän pelasi Korisliigaa Pyrinnössä 11,1 pisteen/5,1 levypallon/2 syötön/2 pallon riiston keskiarvoilla.
Pyrinnön päävalmentaja Sami Toiviainen on iloinen voidessaan pitää Pyynikin yleisön suosikiksi nousseen Manigaultin joukkueessaan.
– Erinomaisen hienoa nähdä Kenny Pyrinnön paidassa myös ensi kaudella. Hän on yksi kovimmista harjoittelijoista, jota olen jenkkipelaajien osalta koskaan valmentanut ja samalla todella halukas oppimaan uutta. Persoonana hän on myös todellinen joukkuepelaaja, jonka läsnäolo saa kaikki muutkin hyvälle tuulelle, kehuu Toiviainen valloittavaa persoonaa seuran sivuilla.
Manigault pelasi nousujohteisen kauden. Puolustuksen lukko pysäytti usein vastustajan vaarallisimman pelaajan, lähes pelipaikasta riippumatta, ja kevään myötä hän otti yhä suurempaa vastuuta myös joukkueen hyökkäystehoista.
– Kennyn monipuolisuus antaa myös paljon erilaisia vaihtoehtoja tulevan kauden kokoonpanoa rakennettaessa, sanoo Toiviainen.
– Kesäksi olen antanut hänelle hiukan kotiläksyjä ja odotankin innolla, kun Kenny taas syksyn koittaessa palaa Tampereen katukuvaan. Isot odotukset ovat siitä, että hän ottaa edelleen isoja harppauksia eteenpäin ja on yksi meidän johtavia pelaajia ensi kaudella.
Pyrinnöllä on ennestään pelaajasopimus Antero Lehdon, Osku Heinosen ja Petri Heinosen sekä valmentajien Sami Toiviaisen ja Ilpo Rantasen kanssa.
LUE MYÖS:
- Suomalaistähdet tekivät debyyttinsä espanjalaisjättien paidassa Euroliigassa
- Korisliigan kausiennakko – KTP-Basket: Sarjan tasapainoisin joukkue?
- Miikka Muurinen sai peliluvan – John Calipari: ”Halasimme toisiamme, kyyneleet silmissä”
- Korisliigan kausiennakko – Karhu Basket: Uusi valmentaja ja uudet kuviot
- Korisliigan kausiennakko – Kataja Basket: Loukkaantumistilanne huolestuttaa
- Tähtisentteri hylkäsi Pistonsin jättisopimuksen – vaatii vieläkin älyttömämpää summaa
- Korisliigan kausiennakko – Uudenkaupungin Korihait: Onko enää asiaa mitalipeleihin?
- Entinen tähtipelaaja ei sulattanut WNBA:ta halventavaa tempausta: ”Kornia ja noloa”
- Silkkaa dominointia – NBA-pelaaja siirtyi Australiaan ja nousi välittömästi supertähdeksi
- Korisliigan kausiennakko – Loimaa Bisons: Tuttuja vahvistuksia jälleen Suomessa
- Silkkaa dominointia – NBA-pelaaja siirtyi Australiaan ja nousi välittömästi supertähdeksi
- Korisliigan kausiennakko – Uudenkaupungin Korihait: Onko enää asiaa mitalipeleihin?
- Korisliigan kausiennakko – Loimaa Bisons: Tuttuja vahvistuksia jälleen Suomessa
- Korisliigan kausiennakko – Lahti Basketball: Rakentaa pysyvää statusta Korisliigassa
- Korisliigan kausiennakko – Karhu Basket: Uusi valmentaja ja uudet kuviot
- Sensaatio Samokovissa – Salon Vilpas venyi historialliseen temppuun
- Korisliigan kausiennakko – Kataja Basket: Loukkaantumistilanne huolestuttaa
- Korisliigan kausiennakko – Tapiolan Honka: Tuskin toista tuhkimotarinaa
- Entinen tähtipelaaja ei sulattanut WNBA:ta halventavaa tempausta: ”Kornia ja noloa”
- Edon Maxhuni vaihtaa seuraa – suuntana Turkin pääsarja