Maajoukkuelegenda jatkaa Korisliigassa – ”Pelipaikallaan valtakunnan ehdotonta aatelia”
Yksi kaikkien aikojen suomalaiskoripalloilijoista Taru Tuukkanen, 40, jatkaa ikonista uraansa Hyvinkään Pontevassa viidettä kautta peräkkäin.
Edelliset viisi kautta Tuukkanen on pelannut kotimaassaan yksinoikeudella Hyvinkään Pontevassa. Ulkomailla 192-senttinen sentteri on viettänyt pieniä pätkiä Espanjassa, mutta jokainen kerta paluuosoitteena on ollut Hyvinkää.
Viiden vuoden aikana Tuukkanen on tuonut Pontevalle värisuoran eli hopeaa, kultaa ja päättyneellä kaudella pronssia. SM-kultaan päättyneellä kaudella 2016/17 Tuukkanen valittiin sekä Naisten Korisliigan vuoden pelaajaksi että loppuotteluiden arvokkaimmaksi pelaajaksi.
– HyPosta ja Hyvinkäästä on muodostunut minulle toinen koti. Joukkuekavereista, faneista, junnuista ja seuran taustahenkilöistä aina järjestysmiehiin asti tulee olo, että minua tuetaan ja arvostetaan, joten jatko Hyvinkäällä lämmittää sydäntä, Tuukkanen kertoo Koripalloliiton tiedotteessa.
– Samalla tietysti urheilullisella puolella on tärkeää pelata joukkueessa, joka taistelee mestaruudesta, joten toivon viime vuosien mitaliputkella jatkoa tulevaltakin kaudelta.
Torpan Pojat -kasvatin kansainvälinen ura hakee vertaistaan koko suomalaisella koripallokartalla. Yhdysvaltojen yliopistokentillä Xavierissa Tuukkanen oli yliopistonsa tähtipelaaja ja Espanjan liigaa hän on pelannut jo kymmenenä eri kautena. Maajoukkueessa Tuukkanen on pukenut Susiladiesin paidan ylleen huimat 161 kertaa 15,5 pisteen keskiarvolla.
Vaikka Tuukkasen ura onkin pitkä ja menestyksekäs, niin se ei ole missään nimessä hiiltynyt laisinkaan. Tuukkanen veisteli päättyneellä kaudella Pontevalle keskimäärin 16,1 pistettä, 10,1 levypalloa, 4,1 syöttöä, 1,5 riistoa ja 1,4 torjuntaa ottelua kohden.
– Taru on pelipaikallaan valtakunnan ehdotonta aateli ja motivaatiota itsensä edelleen kehittämiseen riittää vaikka muille jakaa. Me kaikki, jotka saamme Tarun kanssa työskennellä, olemme etuoikeutetussa asemassa, HyPon päävalmentaja Miikka Sopanen kertoo.
LUE MYÖS:
- Salon Vilpas teki ison päätöksen: vahvistus lähetettiin kotiin ja korvaaja löydettiin
- Stephen Curry solmi ison jatkosopimuksen – uran viimeiset vuodet länsirannikolla
- Suomalaistähdet tekivät debyyttinsä espanjalaisjättien paidassa Euroliigassa
- Korisliigan kausiennakko – KTP-Basket: Sarjan tasapainoisin joukkue?
- Miikka Muurinen sai peliluvan – John Calipari: ”Halasimme toisiamme, kyyneleet silmissä”
- Korisliigan kausiennakko – Karhu Basket: Uusi valmentaja ja uudet kuviot
- Korisliigan kausiennakko – Kataja Basket: Loukkaantumistilanne huolestuttaa
- Tähtisentteri hylkäsi Pistonsin jättisopimuksen – vaatii vieläkin älyttömämpää summaa
- Korisliigan kausiennakko – Uudenkaupungin Korihait: Onko enää asiaa mitalipeleihin?
- Entinen tähtipelaaja ei sulattanut WNBA:ta halventavaa tempausta: ”Kornia ja noloa”
- Silkkaa dominointia – NBA-pelaaja siirtyi Australiaan ja nousi välittömästi supertähdeksi
- Korisliigan kausiennakko – Uudenkaupungin Korihait: Onko enää asiaa mitalipeleihin?
- Korisliigan kausiennakko – Loimaa Bisons: Tuttuja vahvistuksia jälleen Suomessa
- Korisliigan kausiennakko – Lahti Basketball: Rakentaa pysyvää statusta Korisliigassa
- Korisliigan kausiennakko – Karhu Basket: Uusi valmentaja ja uudet kuviot
- Sensaatio Samokovissa – Salon Vilpas venyi historialliseen temppuun
- Korisliigan kausiennakko – Kataja Basket: Loukkaantumistilanne huolestuttaa
- Korisliigan kausiennakko – Tapiolan Honka: Tuskin toista tuhkimotarinaa
- Entinen tähtipelaaja ei sulattanut WNBA:ta halventavaa tempausta: ”Kornia ja noloa”
- Edon Maxhuni vaihtaa seuraa – suuntana Turkin pääsarja