Suomen 18-vuotiaat pojat jäivät Espanjan jalkoihin – ”Alussa olimme vähän epävarmoja ja arkoja”
A-divisioonan EM-kisoissa Latviassa Suomen 18-vuotiaat pojat hävisivät toisessa ottelussaan Espanjalle 55-78 (28-36).
Ottelun alkumetrien aikana Suomella oli hiukan käynnistymisvaikeuksia, joiden vuoksi Espanja tarrasi johtoasemaan ja Sudenpennut joutuivat kirijiksi.
– Huippukoripallomaita vastaan on hirvittävän tärkeää päästä alussa johtoon. Alussa olimme vähän epävarmoja ja arkoja, Suomen päävalmentaja Jyri Lohikoski kommentoi ottelun jälkimainingeissa.
Sudenpennut sai aikaan kolme lupaavaa kiriä kolmen ensimmäisen neljänneksen aikana, joista viimeinen kahden pisteen päähän 41-43 kolmannella neljänneksellä. Espanja vastasi hurjalla 2-13-juoksulla jakson vaihteeseen ja venytti johtonsa vielä kahdenkymmenen tuntumaan päätösneljänneksellä.
Espanja pääsi rouhimaan 17 hyökkäyslevypalloa, pakotti suomalaiset 25 menetykseen ja ravasi nopeista hyökkäyksistä 24 pistettä Suomen selustaan.
– Nämä olivat asioita, jotka tiesimme Espanjan vahvuuksiksi ja olivat myös ottelun teemoja. Jotenkin jäi sellainen tunne, että emme vielä tänään olleet mentaalisesti valmiita tällaiseen otteluun, Lohikoski kertoi.
Suomen selkäranka espanjalaisia vastaan oli Mikael Jantunen, joka väänsi 20 pistettä ja napsi kahdeksan levypalloa. Tukena toimivat mm. Mustapha Amzil (3/1/4 syöttöä) ja Oscar Storgård (9/1).
Suomella on edessä välipäivä, kunnes tiistaina 31.7. Sudenpennut saa vastaansa Bosnia-Hertsegovinan alkulohkon viimeisessä ottelussa.
– Pitää muistaa, että tämä oli yksi peli seitsemän ottelun sarjassa. Koko turnaus on vielä auki, Lohikoski huomautti.
Ottelutilastot
LUE MYÖS:
- Korisliigan kausiennakko – Helsinki Seagulls: Sarjan vaarallisin kaksikko?
- Salon Vilpas teki ison päätöksen: vahvistus lähetettiin kotiin ja korvaaja löydettiin
- Stephen Curry solmi ison jatkosopimuksen – uran viimeiset vuodet länsirannikolla
- Suomalaistähdet tekivät debyyttinsä espanjalaisjättien paidassa Euroliigassa
- Korisliigan kausiennakko – KTP-Basket: Sarjan tasapainoisin joukkue?
- Miikka Muurinen sai peliluvan – John Calipari: ”Halasimme toisiamme, kyyneleet silmissä”
- Korisliigan kausiennakko – Karhu Basket: Uusi valmentaja ja uudet kuviot
- Korisliigan kausiennakko – Kataja Basket: Loukkaantumistilanne huolestuttaa
- Tähtisentteri hylkäsi Pistonsin jättisopimuksen – vaatii vieläkin älyttömämpää summaa
- Korisliigan kausiennakko – Uudenkaupungin Korihait: Onko enää asiaa mitalipeleihin?
- Silkkaa dominointia – NBA-pelaaja siirtyi Australiaan ja nousi välittömästi supertähdeksi
- Korisliigan kausiennakko – Uudenkaupungin Korihait: Onko enää asiaa mitalipeleihin?
- Korisliigan kausiennakko – Loimaa Bisons: Tuttuja vahvistuksia jälleen Suomessa
- Korisliigan kausiennakko – Karhu Basket: Uusi valmentaja ja uudet kuviot
- Korisliigan kausiennakko – Kataja Basket: Loukkaantumistilanne huolestuttaa
- Korisliigan kausiennakko – Lahti Basketball: Rakentaa pysyvää statusta Korisliigassa
- Sensaatio Samokovissa – Salon Vilpas venyi historialliseen temppuun
- Entinen tähtipelaaja ei sulattanut WNBA:ta halventavaa tempausta: ”Kornia ja noloa”
- Korisliigan kausiennakko – KTP-Basket: Sarjan tasapainoisin joukkue?
- Salon Vilpas teki ison päätöksen: vahvistus lähetettiin kotiin ja korvaaja löydettiin