Susijengin lupaus jättää yliopistokentät ja siirtyy ammattilaiskentille
Viimeiset kaksi kautta Long Beach Statea Yhdysvaltain yliopistoliiga NCAA:ssa edustanut Hyvinkään Pontevan kasvatti Edon Maxhuni, 186 cm ja 21, päättää yliopistovuotensa aloittaakseen ammattilaisuransa.
Maxhuni ilmoitti päätöksestään Instagram-päivityksessään myöhään sunnuntai-iltana Suomen aikaa.
– Olen kiitollinen saamistani kokemuksista, mahdollisuudesta pelata NCAA:sta sekä Long Beachista toisena kotinani, Maxhuni tiivistää Instagram-päivityksessään.
– Olen kuitenkin tehnyt päätöksen tavoitella ammattilaisuraa koripalloilijana. Odotan mielenkiinnolla tätä uutta lukua elämässäni ja urallani.
Jos et näe kuvaa, katso se täältä. Maxhuni kirjasi viimeiseksi jääneellä yliopistokaudellaan Long Beach Statelle 7,8 pistettä, 1,2 syöttöä ja 1,0 levypalloa 17,2 minuutissa ottelua kohden. Ennen yliopistovuosiaan Maxhuni edusti HBA-Märskyä miesten divarissa. Keväällä 2017 Maxhuni palkittiin Divari A:n arvokkaimpana pelaajana tämän urakoitua joukkueelleen 23,8 pistettä, 3,7 syöttöä, 2,7 levypalloa ja 1,0 riistoa ottelua kohden. Nuorisomaajoukkueurallaan Maxhuni on pelannut hurjat 116 ottelua ja upottanut niissä 14,8 pistettä ottelua kohden. Maxhunilla on ansioluettelossaan myös 16-vuotiaiden poikien SM-sarjan vuoden pelaajan palkinto (2014) sekä kaksi 16-vuotiaiden poikien Suomen mestaruutta (HNMKY 2013 ja 2014).
LUE MYÖS:
- Korisliigan kausiennakko – Salon Vilpas: Onko otteluruuhka liikaa?
- Kommentti: Lahti Basketball teki täysin väärän valinnan
- Korisliigan kausiennakko – Helsinki Seagulls: Sarjan vaarallisin kaksikko?
- Salon Vilpas teki ison päätöksen: vahvistus lähetettiin kotiin ja korvaaja löydettiin
- Stephen Curry solmi ison jatkosopimuksen – uran viimeiset vuodet länsirannikolla
- Suomalaistähdet tekivät debyyttinsä espanjalaisjättien paidassa Euroliigassa
- Korisliigan kausiennakko – KTP-Basket: Sarjan tasapainoisin joukkue?
- Miikka Muurinen sai peliluvan – John Calipari: ”Halasimme toisiamme, kyyneleet silmissä”
- Korisliigan kausiennakko – Karhu Basket: Uusi valmentaja ja uudet kuviot
- Korisliigan kausiennakko – Kataja Basket: Loukkaantumistilanne huolestuttaa
- Silkkaa dominointia – NBA-pelaaja siirtyi Australiaan ja nousi välittömästi supertähdeksi
- Korisliigan kausiennakko – Uudenkaupungin Korihait: Onko enää asiaa mitalipeleihin?
- Korisliigan kausiennakko – Loimaa Bisons: Tuttuja vahvistuksia jälleen Suomessa
- Korisliigan kausiennakko – Karhu Basket: Uusi valmentaja ja uudet kuviot
- Korisliigan kausiennakko – Kataja Basket: Loukkaantumistilanne huolestuttaa
- Korisliigan kausiennakko – KTP-Basket: Sarjan tasapainoisin joukkue?
- Sensaatio Samokovissa – Salon Vilpas venyi historialliseen temppuun
- Entinen tähtipelaaja ei sulattanut WNBA:ta halventavaa tempausta: ”Kornia ja noloa”
- Korisliigan kausiennakko – Helsinki Seagulls: Sarjan vaarallisin kaksikko?
- Salon Vilpas teki ison päätöksen: vahvistus lähetettiin kotiin ja korvaaja löydettiin