Karhu mukaan Mestarien liigan karsintoihin
Viime sunnuntaina toisen perättäisen Suomen mestaruuden voittanut Karhubasket on päättänyt lähteä mukaan Mestarien liigan karsintoihin.
Tulevalla Mestarien liigan kaudella järjestetään kaksi karsintakierrosta. Karsinnoista Mestarien liigan runkosarjaan selviää kahdeksan joukkuetta. Mestarien liigan runkosarja alkaa lokakuun 8. tai 9. päivä. Karsintojen ensimmäisen kierroksen osaottelut pelataan syyskuun 17-18 päivä ja 21-22 päivä. Ensimmäisen karsintakierroksen voittajat selviävät toiselle karsintakierrokselle yhteistuloksen perusteella. Jos pisteet ovat toisen osaottelun jälkeen tasan, niin pelataan jatkoaika, jotta jatkoon menijä selviää.
Toisen kierroksen osaottelut pelataan syyskuun 24-25 päivä ja jälkimmäiset osat 28-29 päivä.
Mestarien liigan karsintojen otteluparit arvotaan heinäkuun alussa Genevessä.
Viime kaudella Karhubasket oli ensimmäisen mestaruuden jälkeen mukana Mestarien liigan karsinnoissa. Seurahistorian ensimmäiset europelit sujuivat hienosti, kun joukkue kaatoi ensimmäisellä karsintakierroksella Romanian mestari CSM Oradean molemmissa osaotteluissa. Toisella karsintakierroksella kauhajokiset nappasivat kaksi voittoa Bulgarian mestari Levski Sofiasta, mutta kolmannella karsintakierroksella kohdattu ranskalainen Nanterre oli sitten liian kova pala Karhubasketille.
LUE MYÖS:
- Korisliigan kausiennakko – KTP-Basket: Sarjan tasapainoisin joukkue?
- Miikka Muurinen sai peliluvan – John Calipari: ”Halasimme toisiamme, kyyneleet silmissä”
- Korisliigan kausiennakko – Karhu Basket: Uusi valmentaja ja uudet kuviot
- Korisliigan kausiennakko – Kataja Basket: Loukkaantumistilanne huolestuttaa
- Tähtisentteri hylkäsi Pistonsin jättisopimuksen – vaatii vieläkin älyttömämpää summaa
- Korisliigan kausiennakko – Uudenkaupungin Korihait: Onko enää asiaa mitalipeleihin?
- Entinen tähtipelaaja ei sulattanut WNBA:ta halventavaa tempausta: ”Kornia ja noloa”
- Silkkaa dominointia – NBA-pelaaja siirtyi Australiaan ja nousi välittömästi supertähdeksi
- Korisliigan kausiennakko – Loimaa Bisons: Tuttuja vahvistuksia jälleen Suomessa
- Sensaatio Samokovissa – Salon Vilpas venyi historialliseen temppuun

- Korisliigan kausiennakko – Tapiolan Honka: Tuskin toista tuhkimotarinaa
- Korisliigan kausiennakko – Lahti Basketball: Rakentaa pysyvää statusta Korisliigassa
- Sensaatio Samokovissa – Salon Vilpas venyi historialliseen temppuun
- Korisliigan kausiennakko – Karhu Basket: Uusi valmentaja ja uudet kuviot
- Korisliigan kausiennakko – Kataja Basket: Loukkaantumistilanne huolestuttaa
- Entinen tähtipelaaja ei sulattanut WNBA:ta halventavaa tempausta: ”Kornia ja noloa”
- Edon Maxhuni vaihtaa seuraa – suuntana Turkin pääsarja