Miesten 20-vuotiaiden maajoukkue taipui Puolalle – ”Perustat ovat kunnossa”
Puolassa viikonlopun aikana kaksi valmistavaa maaottelua pelaava Suomen 20-vuotiaiden miesten maajoukkue hävisi kesän ensimmäisessä maaottelussaan Puolalle 62-58 (29-36). Sudenpennut johti ottelua 33 minuuttia, mutta lyhyt musta hetki kostautui tappion muodossa.
Sudenpentujen kohtaloksi koitui kolmen minuutin mittainen musta jakso, johon osui kolme menetystä ja yksi puolustusvirhe. Puolalaiset käyttivät tilanteen hyväkseen 9-0-juoksulla, jonka myötä johto siirtyi kotijoukkueelle aina loppusummeriin saakka.
– Olemme keskittyneet puolustukseen ja ne asiat, joita olemme harjoitelleet myös näkyivät: sideline defence, baseline-tuplaus ja uutena asiana tuota run and jump. Riistojen jälkeen pitäisi vielä saada nopeat siirrettyä pisteiksi, Suomen päävalmentaja Jyri Lehtonen kertoi Koripalloliiton tiedotteessa.
Tilastopoimintoina Suomi sai pakotettua Puolan 24 menetykseen, vei levypallot 43-46 ja sai napsittua peräti 17 hyökkäyslevypalloa. Pelitilanneheittojen tarkkuus jäi kehnoksi 19/72 (26,4%).
– Silti olimme kahden pallonhallinnan päässä viimeisellä minuutilla. Perustat ovat kunnossa, mutta tarvitsemme koreja, jotta pääsemme pelaamaan koko kentällä meidän puolustusta. Paras puolustus on hyökkäys.
Suomen ykkösnimi oli Aleksi Liukko, joka hääräsi aloitusviisikossa kuusi pistettä, yhdeksän levypalloa, kolme riistoa ja yhden torjunnan.
– Aleksi ei ole monessakaan maaottelussa ollut isossa roolissa ja tänään hän oli aloitusviisikossa. Parempaa on vielä luvassa, mutta hän pelasi jo tänään jäätävän matsin, Lehtonen kehaisi.
Liukon lisäksi onnistujiin lukeutui penkiltä tulleet Joonas Timonen (11/1), Niilo Kärkkäinen (2/6/3 syöttöä), Ville Virtaharju (7/3) sekä Emil Uotila (11/7). Puolan pistekärki oli Lukasz Kolenda (13/2/4 syöttöä).
Joukkueet kohtaavat uudestaan sunnuntaina Suomen aikaa kello 18:00.
LUE MYÖS:
- Korisliigan kausiennakko – KTP-Basket: Sarjan tasapainoisin joukkue?
- Miikka Muurinen sai peliluvan – John Calipari: ”Halasimme toisiamme, kyyneleet silmissä”
- Korisliigan kausiennakko – Karhu Basket: Uusi valmentaja ja uudet kuviot
- Korisliigan kausiennakko – Kataja Basket: Loukkaantumistilanne huolestuttaa
- Tähtisentteri hylkäsi Pistonsin jättisopimuksen – vaatii vieläkin älyttömämpää summaa
- Korisliigan kausiennakko – Uudenkaupungin Korihait: Onko enää asiaa mitalipeleihin?
- Entinen tähtipelaaja ei sulattanut WNBA:ta halventavaa tempausta: ”Kornia ja noloa”
- Silkkaa dominointia – NBA-pelaaja siirtyi Australiaan ja nousi välittömästi supertähdeksi
- Korisliigan kausiennakko – Loimaa Bisons: Tuttuja vahvistuksia jälleen Suomessa
- Sensaatio Samokovissa – Salon Vilpas venyi historialliseen temppuun

- Korisliigan kausiennakko – Tapiolan Honka: Tuskin toista tuhkimotarinaa
- Korisliigan kausiennakko – Lahti Basketball: Rakentaa pysyvää statusta Korisliigassa
- Sensaatio Samokovissa – Salon Vilpas venyi historialliseen temppuun
- Korisliigan kausiennakko – Kataja Basket: Loukkaantumistilanne huolestuttaa
- Korisliigan kausiennakko – Karhu Basket: Uusi valmentaja ja uudet kuviot
- Entinen tähtipelaaja ei sulattanut WNBA:ta halventavaa tempausta: ”Kornia ja noloa”
- Edon Maxhuni vaihtaa seuraa – suuntana Turkin pääsarja