20-vuotiaiden miesten EM-kilpailut alkavat – ”Todella kova alkulohko edessä”
Suomen 20-vuotiaiden miesten B-divisioonan EM-kisat alkavat perjantaina 12.7. Portugalin Matosinhosissa. Sudenpentujen ensimmäinen koetinkivi on Albania, jota vastaan suomalaiset pelaavat myöhäisottelussa kello 22:30 Suomen aikaa.
Suomen valmistavat maaottelut alkoivat reissulla Puolaan, josta tuliaisina kotiin lähti kaksi tiukkaa ottelua, joista jälkimmäisessä Sudenpennut ylsi voittoon saakka. Sen jälkeen joukkue on kohdannut kolmesti Portugalin – kahdesti kotikamaralla Salohallissa ja kerran kisapaikalla Matosinhosissa. EM-kisoja isännöivä Portugali on voittanut jokaisen kolmesta ottelusta. Keskiviikkona Sudenpennut pelasi vielä scrimmagen samoihin kisoihin valmistautuvan Ruotsin kanssa.
– Lukuun ottamatta Portugalia vastaan pelattua vieraspeliä olemme koko ajan kehittyneet ja olleet hyvä niissä asioissa, mitä olemme harjoitelleet. Valmiita emme ole vielä kohtaamaan kaikkea mahdollista, mutta joka tapauksessa joukkueen pitää kehittyä turnauksen aikana, jos haluamme pitkälle, Suomen päävalmentaja Jyri Lehtonen kommentoi Koripalloliiton tiedotteessa.
– Toisaalta ensimmäisen pelipäivän jälkeen alamme saamaan vastustajasta videota. Valmistautumisjakson pelit olemme menneet pitkälti niin, että olemme keskittynet oman tekemisen parantamiseen molemmissa päissä kenttää.
EM-kisojen alkulohko B:ssä ovat Suomen lisäksi Albania, Bulgaria, Tshekki sekä Romania. Avauspelissä Sudenpennut saavat vastaansa Albanian perjantaina 12.7. kello 22:30 Suomen aikaa.
– Todella kova alkulohko edessä. Tshekki, Romania ja Bulgaria on tunnetusti isokokoisia joukkueita ja heitä vastaan jäämme pieneksi kolmos- ja nelospaikoilla. Toisaalta meillä on vahva apu heikolta puolelta ja tuplaamme postin, niin sen pitäisi tasoittaa eroa ja toivon mukaan kääntää se meidän eduksi.
Suomen 20-vuotiaiden miesten maajoukkue
| # | Nimi | Syntymävuosi | Kasvattajaseura |
| 3 | Henry Boyd | 1999 | Jyväskylän NMKY |
| 4 | Markus Rautasalo | 2000 | Munkkiniemen Kisapojat |
| 7 | Tomas Pihlajamäki | 2000 | Tapiolan Honka |
| 8 | Jesper Granlund | 2000 | Sykki |
| 9 | Niilo Kärkkäinen | 1999 | Muuramen Urheilijat |
| 10 | Ricky Waxlax | 1999 | Malmin Super Koris |
| 11 | Ville Virtaharju | 2000 | Linkki |
| 12 | Kalle Kalin | 2000 | Lappeenrannan NMKY |
| 13 | Eetu Lähdetniemi | 2000 | Munkkiniemen Kisapojat |
| 14 | Aleksi Liukko | 1999 | Malmin Super Koris |
| 15 | Aapeli Syrjämäki | 1999 | Hyvinkään Ponteva |
| 20 | Eetu Villa | 1999 | Tapiolan Honka |
| 21 | Joonas Timonen | 2000 | PuHu Juniorit |
Päävalmentaja Jyri Lehtonen
Valmentaja Mikko Tupamäki
Valmentaja Petri Velling
Osteopaatti Aleksi Hakanto
LUE MYÖS:
- Korisliigan kausiennakko – Salon Vilpas: Onko otteluruuhka liikaa?
- Kommentti: Lahti Basketball teki täysin väärän valinnan
- Korisliigan kausiennakko – Helsinki Seagulls: Sarjan vaarallisin kaksikko?
- Salon Vilpas teki ison päätöksen: vahvistus lähetettiin kotiin ja korvaaja löydettiin
- Stephen Curry solmi ison jatkosopimuksen – uran viimeiset vuodet länsirannikolla
- Suomalaistähdet tekivät debyyttinsä espanjalaisjättien paidassa Euroliigassa
- Korisliigan kausiennakko – KTP-Basket: Sarjan tasapainoisin joukkue?
- Miikka Muurinen sai peliluvan – John Calipari: ”Halasimme toisiamme, kyyneleet silmissä”
- Korisliigan kausiennakko – Karhu Basket: Uusi valmentaja ja uudet kuviot
- Korisliigan kausiennakko – Kataja Basket: Loukkaantumistilanne huolestuttaa
- Silkkaa dominointia – NBA-pelaaja siirtyi Australiaan ja nousi välittömästi supertähdeksi
- Korisliigan kausiennakko – Uudenkaupungin Korihait: Onko enää asiaa mitalipeleihin?
- Korisliigan kausiennakko – Loimaa Bisons: Tuttuja vahvistuksia jälleen Suomessa
- Korisliigan kausiennakko – Karhu Basket: Uusi valmentaja ja uudet kuviot
- Korisliigan kausiennakko – Kataja Basket: Loukkaantumistilanne huolestuttaa
- Korisliigan kausiennakko – KTP-Basket: Sarjan tasapainoisin joukkue?
- Kommentti: Lahti Basketball teki täysin väärän valinnan
- Entinen tähtipelaaja ei sulattanut WNBA:ta halventavaa tempausta: ”Kornia ja noloa”
- Korisliigan kausiennakko – Helsinki Seagulls: Sarjan vaarallisin kaksikko?
- Salon Vilpas teki ison päätöksen: vahvistus lähetettiin kotiin ja korvaaja löydettiin