Susijengin EM-karsintavastus ratkesi dramaattisten vaiheiden jälkeen
Kuva: Getty Images
Runsas viikko sitten Islannille vieraskentällä 20 pisteellä hävinnyt Sveitsi tarvitsi keskiviikkoiltana Montreauxissa vähintään 21 pisteen voiton edetäkseen EM-karsintoihin. Pahimmillaan 28 pisteen takaa-ajoasemassa ollut Sveitsi imi kotiyleisöstään energiaa, peittosi Islannin 109-85 (54-47) ja eteni EM-karsintoihin Susijengin, Serbian ja Georgian seuraksi.
Vielä ottelun ensimmäinen neljännes ennakoi Islannille selkeää matkaa kohti EM-karsintoja, koska Islanti johti lukemissa 20-28 ja oli pakottanut Sveitsin 28 pisteen takaa-ajomatkalle.
Sveitsi alkoi kuitenkin saada vähitellen kaukoheittonsa uppoamaan ja puolustuksensa ojennukseen ja johti tauolla lukemissa 54-47. Kolmannen jakson päätteeksi Sveitsi kummitteli jo 11 pisteen johtoasemassa 77-66, jolloin kurottavaa oli enää yhdeksän pisteen verran.
Päätösneljänneksellä Sveitsi ja Islanti upottivat koreja rinta rinnan, mutta Houston Rocketsia edustavan sentterinsä Clint Capelan (18/15) sekä kovia kaukoheittoja upottaneiden Roberto Kovacin (29/3/5 syöttöä) ja Jonathan Kazadin (21/5/9 syöttöä) johdolla kotijoukkue eteni vastustamattomasti EM-kisoihin esikarsintalohko H:n voittajana.
Islannin ykköstykki oli Martin Hermannsson (28/2/3 syöttöä).
EM-karsinnat käynnistyvät torstaina 20.2.2020, jolloin Susijengi isännöi Serbiaa ja Georgia saa Sveitsin vieraakseen lohko E:ssä. Sunnuntaina 23.2. Susijengi matkustaa Sveitsin vieraaksi ja Serbia isännöi Georgiaa.
EM-kisaisännän kiintiöpaikan saanut Georgia sekä kaksi muuta lohkon parasta joukkuetta etenevät elokuun 2021 EM-kisoihin, jotka pelataan Kölnissä ja Berliinissä (Saksa), Tbilisissä (Georgia), Prahassa (Tshekki) ja Milanossa (Italia).
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Miikka Muurinen vaihtoi maisemaa – pohtii todella merkittävää ratkaisua
- NBA:han kaksi uutta joukkuetta?
- Susijengiltä järisyttävää jälkeä lippukassalla
- Lauri Markkasen seura jatkaa surkeudessaan
- Lauri Markkasen joukkue hakee korkeaa varausta – nämä superlupaukset ovat tarjolla
- Onko tässä jokerikortti NBA:n mestaruustaistoon?
- Tässä surkeassa tilastossa Tuomas Iisalon Memphis on ykkönen
- Susijengillä hurja menekki
- Susijengin pelaajan kaudelle onneton päätös
- NBA:ssa tehtiin hurja ennätys – edellinen voimassa 63 vuotta
- Susijengin pelaajan kaudelle onneton päätös
- Lauri Markkasen joukkue hakee korkeaa varausta – nämä superlupaukset ovat tarjolla
- NBA:ssa käsittämätön uroteko
- Susijengiltä järisyttävää jälkeä lippukassalla
- NBA:ssa tehtiin hurja ennätys – edellinen voimassa 63 vuotta
- Onko tässä jokerikortti NBA:n mestaruustaistoon?
- Susijengillä hurja menekki
- Tässä surkeassa tilastossa Tuomas Iisalon Memphis on ykkönen
- Lauri Markkasen seura jatkaa surkeudessaan
- NBA:ssa sivuttu hurjaa ennätystä