Susijengin kaksikko ehti pelata alkuviikosta ennen sarjojen sulkeutumista
Useat kansainväliset sarjat ilmoittivat keskiviikon ja torstain aikana keskeyttävänsä sarjansa. Alkuviikosta Sasu Salin ja Ilari Seppälä nähtiin kuitenkin vielä tositoimissa.
Mestarien liigassa Salin vieraili Oostenden vieraana toisessa neljännesvälieräottelussa. Teneriffa oli voittanut ensimmäisen ottelun kotonaan ja voitolla se olisi varmistanut puolivälieräpaikan. Oostende oli kuitenkin kotonaan vahvempi 75-69 (41-36). Salin heitti seitsemän pistettä, otti kaksi levypalloa ja antoi kaksi syöttöä. Ottelusarja on tilanteessa 1-1, kun kahdella voitolla selviää puolivälieriin, jossa vastaan asettuu Zaragoza. Mestarien liiga on kuitenkin keskeytetty toistaiseksi.
Ottelutilastot
Ranskan ProB:ssä Seppälä oli hyvässä iskussa heitettyään 16 pistettä Aix-Mauriennen voittaessa Poitierin 86-74 (45-32). Seppälä lähenteli tupla-tuplaa, sillä syöttösaldo kertyi myös kahdeksalla. Lisäksi hän nappasi yhden levypallon. Aix-Maurienne on sarjassa 16.
Ottelutilastot
Koronavirus on vaikuttanut suomalaispelaajien peleihin europarketeilla.
Petteri Koposen kohdalta Euroliigan pelit on toistaiseksi keskeytetty kuten myös Saksan Bundesliiga, jossa suomalaisista ovat myös Tuomas ja Joonas Iisalo sekä Daniel Herbert ja Daniel Jansson.
Lassi Tuovin ja Seppälän osalta Ranskan liigoissa pidetään taukoa vähintään maaliskuun loppuun saakka. Espanjan sarjoissa pelaavien Salinin, Matti Nuutisen, Alex Murphyn ja Edon Maxhunin seuraavat kaksi peliä on siirretty. Carl Lindbomin pelit Puolassa ovat tauolla vähintään 25.3. saakka, jonka jälkeen tilannetta arvioidaan uudelleen. Anton Mirolybovin ja Aleksi Koskisen kausi Itävallassa on keskeytetty vähintään 5.4. saakka ja Topias Palmin kausi Italiassa on keskeytetty vähintään 3.4. saakka. Alexander Madsenin pelit Viron ja Latvian yhteisliigassa ovat myös toistaiseksi jäissä.
LUE MYÖS:
- Korisliigan kausiennakko – KTP-Basket: Sarjan tasapainoisin joukkue?
- Miikka Muurinen sai peliluvan – John Calipari: ”Halasimme toisiamme, kyyneleet silmissä”
- Korisliigan kausiennakko – Karhu Basket: Uusi valmentaja ja uudet kuviot
- Korisliigan kausiennakko – Kataja Basket: Loukkaantumistilanne huolestuttaa
- Tähtisentteri hylkäsi Pistonsin jättisopimuksen – vaatii vieläkin älyttömämpää summaa
- Korisliigan kausiennakko – Uudenkaupungin Korihait: Onko enää asiaa mitalipeleihin?
- Entinen tähtipelaaja ei sulattanut WNBA:ta halventavaa tempausta: ”Kornia ja noloa”
- Silkkaa dominointia – NBA-pelaaja siirtyi Australiaan ja nousi välittömästi supertähdeksi
- Korisliigan kausiennakko – Loimaa Bisons: Tuttuja vahvistuksia jälleen Suomessa
- Sensaatio Samokovissa – Salon Vilpas venyi historialliseen temppuun

- Korisliigan kausiennakko – Tapiolan Honka: Tuskin toista tuhkimotarinaa
- Korisliigan kausiennakko – Lahti Basketball: Rakentaa pysyvää statusta Korisliigassa
- Sensaatio Samokovissa – Salon Vilpas venyi historialliseen temppuun
- Korisliigan kausiennakko – Kataja Basket: Loukkaantumistilanne huolestuttaa
- Korisliigan kausiennakko – Karhu Basket: Uusi valmentaja ja uudet kuviot
- Entinen tähtipelaaja ei sulattanut WNBA:ta halventavaa tempausta: ”Kornia ja noloa”
- Edon Maxhuni vaihtaa seuraa – suuntana Turkin pääsarja