Mielenkiintoinen tutkimus – syöttely ei ollut tie onneen MM-kisoissa

FIBA julkaisi tutkimuksen MM-kisoista joissa verrataan joukkueiden syöttelymäärää lopulliseen menestykseen.
Raportin mukaan syöttely ei ollut tällä kertaa tie menestykseen. Tilastoon laskettiin kaikki peliaikana annetut syötöt, mutta sisäänheittoja ei laskettu.
Eniten syöttöjä ottelua kohden antoi Espanja, joka kierrätti palloa keskimäärin 212,4 kertaa ottelua kohden. Siitä huolimatta sillä oli vasta kisojen 11. paras hyökkäys (85,8) yhdessä Uuden-Seelannin kanssa.
Listan häntäpään joukkue ei yllätä, sillä USA antoi ottelua kohden ainoastaan 114,1 syöttöä ottelua kohden. USA:lla oli samalla koko kisojen paras hyökkäys 104,5 pisteen keskiarvolla.
Maailmanmestari Saksa löytyi niin ikään syöttötilaston tyvipäästä. Saksa syötteli keskimäärin 134,3 kertaa ja se oli kisojen kahdeksanneksi vähiten.
Susijengi puolestaan lukeutui eniten syöttäneiden joukkueiden joukkoon. Susijengi jakoi pelivälinettä keskimäärin 172,6 kertaa ottelussa. Espanjan lisäksi Susijengin edellä olivat Iran (186,8) ja Italia (202). Iran jäi koko kisojen viimeiseksi ja Italia putosi puolivälierissä.
FIBA:n tutkimuksen tulokset on luettavissa kokonaisuudessaan täältä.
Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5 000 käteistä
- Tuohi – Turvallinen ja luotettava
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- NBA:ssa hurja siirtohuhu
- Sasu Salin voitti Romanian mestaruuden
- NBA:n arvokkain pelaaja loisti tärkeillä hetkillä
- Useampi NBA-pelaaja saapuu Tampereelle
- Yllättäjä taas johtoon NBA-finaaleissa
- Sasu Salin loisti Romaniassa
- Synkkää – Lauri Markkanen on tilastoykkösenä
- Mikael Jantunen pelaa Ranskassa finaaleissa
- NBA-finaalien suursuosikki otti vahingon takaisin
- NBA jatkaa neuvotteluja Euroopan liigasta
- Synkkää – Lauri Markkanen on tilastoykkösenä
- Useampi NBA-pelaaja saapuu Tampereelle
- Mikael Jantunen pelaa Ranskassa finaaleissa
- Sasu Salin loisti Romaniassa
- Sasu Salin voitti Romanian mestaruuden
- NBA-finaalien suursuosikki otti vahingon takaisin
- NBA:ssa hurja siirtohuhu
- Yllättäjä taas johtoon NBA-finaaleissa
- NBA:n arvokkain pelaaja loisti tärkeillä hetkillä