Nämä maat ovat jo selviytyneet EM-kisoihin
Viisi maata saavutti paikan koripallon 2025 EM-turnaukseen toisessa karsintaikkunassa, jossa jokainen maa pelasi kaksi ottelua.
Kisapaikan varmistivat Espanja, Italia, Turkki, Slovenia ja Israel. Kaikki sijoittuvat karsintalohkossaan varmasti kahden tai kolmen parhaan joukkoon.
Aiemmin kisapaikkansa olivat varmistaneet jo Serbia ja Liettua. Lisäksi Suomi, Puola, Latvia sekä Kypros pääsevät automaattisesti, koska toimivat kisajärjestäjinä.
Kaikkiaan 11 maata on jo varmistanut kisapaikkansa. Jaossa on vielä 13 paikkaa.
EM-turnaus pelataan 27.8.-14.9. Riiassa, Tampereella, Limassolissa ja Katowicessa. Pudotuspelit pelataan Riiassa.
Suomi hävisi viime viikolla kahdesti Georgialle. Tuloksilla ei ollut Suomen kisapaikan kannalta merkitystä, koska Suomi on kisoissa automaattisesti mukana.
Järjestelmää voisi luonnehtia hieman erikoiseksi.
LUE MYÖS:
- Stephen Curry solmi ison jatkosopimuksen – uran viimeiset vuodet länsirannikolla
- Suomalaistähdet tekivät debyyttinsä espanjalaisjättien paidassa Euroliigassa
- Korisliigan kausiennakko – KTP-Basket: Sarjan tasapainoisin joukkue?
- Miikka Muurinen sai peliluvan – John Calipari: ”Halasimme toisiamme, kyyneleet silmissä”
- Korisliigan kausiennakko – Karhu Basket: Uusi valmentaja ja uudet kuviot
- Korisliigan kausiennakko – Kataja Basket: Loukkaantumistilanne huolestuttaa
- Tähtisentteri hylkäsi Pistonsin jättisopimuksen – vaatii vieläkin älyttömämpää summaa
- Korisliigan kausiennakko – Uudenkaupungin Korihait: Onko enää asiaa mitalipeleihin?
- Entinen tähtipelaaja ei sulattanut WNBA:ta halventavaa tempausta: ”Kornia ja noloa”
- Silkkaa dominointia – NBA-pelaaja siirtyi Australiaan ja nousi välittömästi supertähdeksi
- Silkkaa dominointia – NBA-pelaaja siirtyi Australiaan ja nousi välittömästi supertähdeksi
- Korisliigan kausiennakko – Uudenkaupungin Korihait: Onko enää asiaa mitalipeleihin?
- Korisliigan kausiennakko – Loimaa Bisons: Tuttuja vahvistuksia jälleen Suomessa
- Korisliigan kausiennakko – Lahti Basketball: Rakentaa pysyvää statusta Korisliigassa
- Korisliigan kausiennakko – Karhu Basket: Uusi valmentaja ja uudet kuviot
- Sensaatio Samokovissa – Salon Vilpas venyi historialliseen temppuun
- Korisliigan kausiennakko – Kataja Basket: Loukkaantumistilanne huolestuttaa
- Korisliigan kausiennakko – Tapiolan Honka: Tuskin toista tuhkimotarinaa
- Entinen tähtipelaaja ei sulattanut WNBA:ta halventavaa tempausta: ”Kornia ja noloa”
- Edon Maxhuni vaihtaa seuraa – suuntana Turkin pääsarja