Pitkä leiritys ei haittaa – ”Kunnia-asia”
Suomen koripallomaajoukkue on ollut yhdessä ison osan kesästä valmistautuessaan 4. syyskuuta alkaviin EM-kisoihin. Palkkaa leirityksestä ei makseta vaan ainoastaan kulukorvaukset ja päivärahat.
Pelaajia järjestely ei tunnu haittaavan.
– Olemme menossa kovaan turnaukseen ja se vaatii tällaisen leirityksen. Meidän on valmistauduttava kunnolla ja saatava pelimme kuntoon, Suomen ykkösmies Petteri Koponen sanoo.
– Ei tämä oikeastaan muista kesistä eroa. Pitää suhtautua kuin lyhyeen kauteen. Aika on kuitenkin niin pitkä, että tulee loukkaantumisia ja jätkiä tulee ja menee – vähän kuin kauden aikana, Kimmo Muurinen kuvailee menneitä viikkoja.
Susijengin leiritys käynnistyi parin viikon jaksolla Helsingissä jonka jälkeen vietettiin viikko Naantalissa ennen ensimmäistä ottelua Ranskaa vastaan. Suomi on leirin aikana treenannut pääasiassa kahdesti päivässä. Heinäkuun alku oli hieman vapaaehtoisempaa mutta mitä lähemmäs EM-kisoja mennään, sitä varmemmin kaikki haluavat olla mukana.
– On kunnia-asia edustaa Suomea. Lisäksi nämä ovat hyviä näyttöpaikkoja sellaisille pelaajille jotka haluavat pelaamaan ulkomaille. Ja on vielä valmiiksi hyvässä pelikunnossa kauden alussa, Muurinen sanoo.
Kim Sanden
LUE MYÖS:
- Korisliigan kausiennakko – Salon Vilpas: Onko otteluruuhka liikaa?
- Kommentti: Lahti Basketball teki täysin väärän valinnan
- Korisliigan kausiennakko – Helsinki Seagulls: Sarjan vaarallisin kaksikko?
- Salon Vilpas teki ison päätöksen: vahvistus lähetettiin kotiin ja korvaaja löydettiin
- Stephen Curry solmi ison jatkosopimuksen – uran viimeiset vuodet länsirannikolla
- Suomalaistähdet tekivät debyyttinsä espanjalaisjättien paidassa Euroliigassa
- Korisliigan kausiennakko – KTP-Basket: Sarjan tasapainoisin joukkue?
- Miikka Muurinen sai peliluvan – John Calipari: ”Halasimme toisiamme, kyyneleet silmissä”
- Korisliigan kausiennakko – Karhu Basket: Uusi valmentaja ja uudet kuviot
- Korisliigan kausiennakko – Kataja Basket: Loukkaantumistilanne huolestuttaa
- Silkkaa dominointia – NBA-pelaaja siirtyi Australiaan ja nousi välittömästi supertähdeksi
- Korisliigan kausiennakko – Uudenkaupungin Korihait: Onko enää asiaa mitalipeleihin?
- Korisliigan kausiennakko – Loimaa Bisons: Tuttuja vahvistuksia jälleen Suomessa
- Korisliigan kausiennakko – Karhu Basket: Uusi valmentaja ja uudet kuviot
- Korisliigan kausiennakko – Kataja Basket: Loukkaantumistilanne huolestuttaa
- Korisliigan kausiennakko – KTP-Basket: Sarjan tasapainoisin joukkue?
- Korisliigan kausiennakko – Lahti Basketball: Rakentaa pysyvää statusta Korisliigassa
- Sensaatio Samokovissa – Salon Vilpas venyi historialliseen temppuun
- Entinen tähtipelaaja ei sulattanut WNBA:ta halventavaa tempausta: ”Kornia ja noloa”
- Salon Vilpas teki ison päätöksen: vahvistus lähetettiin kotiin ja korvaaja löydettiin