Kouvot taipui avauksessaan Ruotsissa

Kouvot kohtasi perjantaina Ruotsin turnauksen avausottelussaan Norrköping Dolphinsin. Isäntäjoukkue oli tällä kertaa liian vahva voittaen ottelun 78-69 (42-30).
Ottelun alussa kyyti oli Kouvoille kylmää, sillä reilun kolmen minuutin pelin jälkeen tilanne oli kotijoukkueelle 15-6. Tähän asti kaikki tehdyt pisteet olivat tulleet kolmen pisteen heitoista. Alkuhämmennyksen jälkeen Kouvot sai rivinsä järjestykseen ja kotijoukkueen vyöry pysähtyi. Kouvot tuli uudestaan mukaan peliin, kunnes toisella kympillä Dolphins kiskaisi uudelleen, hyvin pitkälti Kouvojen pallonmenetysten avittamana. Puoliajalle mentiin kotijoukkueen 42-30 johdossa.
Kolmannella jaksolla näytti ajoittain, että Dolphins saisi niskalenkin ja menisi menojaan. Kouvoilla pallo poltti käsissä ja delfiinit heittivät tarkasti palloa pussiin. Ero kävi pahimmillaan vajaassa 20 pisteessä. Jakson loppupuolella Frankie Sullivan alkoi kuitenkin kyllästyä tilanteeseen ja toi Kouvot kovilla henkilökohtaisilla suorituksillaan vielä iskuetäisyydelle. Viimeiselle tauolle mentäessä oli tilanne kotijoukkueen hyväksi 62-49.
Viimeistä kymppiä tahkottiin tasapäin yli puolet jaksosta. Peliminuuttien vähentyessä tulostaulussa alkoi Kouvot tavoittaa kotijoukkuetta piste pisteeltä. Vajaat kaksi minuuttia ennen loppusummeria oli Dolphinsin johto enää vaivaiset viisi pistettä. Lopussa Kouvot joutui kuitenkin ottamaan vaikeita hyökkäyspään ratkaisuja ja voitto lopulta ansaitusti Dolphinsille välillä hieman kuumentuneiden tunteidenkin jälkeen 78-69 (42-30).
Kouvojen epäviralliset pisteet Dolphinsia vastaan: Frankie Sullivan 22, Ilari Seppälä 13, Lawrence Wright 11, Daniel Dolenc 10, Delvon Johnson 8, Alexander Madsen 3 ja Jere Luoma 2.
Tarkempi otteluraportti Kouvojen sivuilla.
Voita Onnenpyörästä 5-2000€ palkinto!
- Pyöritä suomenkielisen Lataamo-kasinon Onnenpyörää ja voita isosti!
- Talleta 10€, niin pääset ilmaiseksi pyörittämään Onnenpyörää.
- Voitat vähintään 5€ ja maksimivoitto on 2000€. Palkinnon saat tekemäsi talletuksen päälle.
- Naisten Korisliigan vuoden pelaaja: ”Yksin ei pärjää, vaikka pelaisi kuinka hyvin”
- Severi Kaukiainen valittiin Korisliigan parhaaksi pelaajaksi – ”Saa tuntea vähän ylpeyttä työstään”
- Denver vei avausfinaalin – Nikola Jokic loisti
- Susiladies-peluri nautti ajastaan Espanjassa – ”Kiva balanssi pelaamisen ja vapaa-ajan suhteen”
- Korisliigojen parhaat valmentajat nimetty
- Korisliigojen kehittyneimmät ja parhaat ulkomaalaiset valittu
- Susijengi nähdään kotikentällä kahdesti kesällä – uusi harjoitusottelu sovittu
- Korisliigojen parhaat puolustajat ja kuudennet pelaajat nimetty
- Susijengin takamies jatkaa Ranskassa – ”Helpompi rakentaa vanhan päälle”
- Awak Kuierin Wings palasi voittojen tielle
- Boston pakotti seitsemännen ottelun – mahdollisuus historiaan
- Susijengin pelurilla uran paras kausi ulkomailla – ”Sain tilaisuuden ja peliaikaa”
- Susiladies-pelaajalta kova ulostulo kauden vaikeuksista – ”Jäin kaipaamaan vastauksia”
- Awak Kuierin Dallasille toinen voitto
- Bostonin historiallinen kiri kuivui kokoon – Miami jyräsi finaaliin
- Korisliigojen parhaat tulokkaat ja tuomarit valittu
- Susijengin takamies jatkaa Ranskassa – ”Helpompi rakentaa vanhan päälle”
- Suomalaisvalmentajien joukkue juhli Itävallan mestaruutta – ”Olen tosi liikuttuneessa tilassa”
- Awak Kuier jäi pisteittä Dallasin tappiossa
- Denver vei avausfinaalin – Nikola Jokic loisti