KTP venytti ratkaisua – Bisons otti etulyönnin
Kuva: Juha Tamminen
Tiistaina nähtiin kaksi erittäin jännittävää välieräottelua Korisliigassa. Voittoihin ylsivät jännittävien hetkien jälkeen KTP ja Bisons.
Bisons aloitti Katajaa vastaan hurjasti viemällä ensimmäisen neljänneksen 19-4, mutta Kataja kuroi pelin aikana hiljalleen eron kiinni, mutta ei päässyt missään vaiheessa ohi. Ottelu ratkesi viimeisillä hetkillä Biisoneille Antto Nikkarisen ja Ville Mäkäläisen kovilla koreilla. Bisons vei kovan taistelun nimiinsä 67-59 (30-18). Näin ottelusarja on katkolla torstaina Joensuussa. Nikkarinen paukautti 15 pistettä ja Matti Nuutinen oli kannassa 14 pisteellä. John Williamson teki 13 ja Mäkäläinen 12. Katajalta Jared Newson nosti 19 pistetä, Mike Morrison 12 ja Teemu Rannikko 10.
KTP aiheutti Pyrinnölle sen kauden ensimmäisen kotitappion, kun kotkalaiset siirsivät ratkaisun seuraavaan peliin 90-82 (72-72, 38-38). Varsinaisen peliajan loppu oli dramaattinen, kun KTP johti peliä kuudella pisteellä, kun 47 sekuntia oli peliä jäljellä. Kelvin Lewisin kakkonen ja Antero Lehdon kolmonen toivat Pyrinnön kuitenkin lähelle ja vapaaheitoista BJ Raymond toi tamperelaiset tasoihin loppuhetkillä. Jatkoajalla Jukka Matisen kolmonen kaksi minuuttia ennen loppua aloitti KTP:n karkumatkan ja Sharaud Curry ja Chris Owens onnistuivat kovissa koreissa ja johdattivat Pyrinnölle sen kauden ensimmäisen tappion Pyynikillä. Kotkalaisten tehomies oli 29 pistettä tehnyt Curry, Owens keräsi 15, Timo Heinonen 12 ja Ryan Ayers 11 pistettä. Pyrinnön parhaat olivat 21 pistettä upottanut Lehto, Raymond kasasi 13 ja Damon Williams ylsi samaan pistemäärään. Kelvin Lewis teki 11 pistettä.
LUE MYÖS:
- Suomalaistähdet tekivät debyyttinsä espanjalaisjättien paidassa Euroliigassa
- Korisliigan kausiennakko – KTP-Basket: Sarjan tasapainoisin joukkue?
- Miikka Muurinen sai peliluvan – John Calipari: ”Halasimme toisiamme, kyyneleet silmissä”
- Korisliigan kausiennakko – Karhu Basket: Uusi valmentaja ja uudet kuviot
- Korisliigan kausiennakko – Kataja Basket: Loukkaantumistilanne huolestuttaa
- Tähtisentteri hylkäsi Pistonsin jättisopimuksen – vaatii vieläkin älyttömämpää summaa
- Korisliigan kausiennakko – Uudenkaupungin Korihait: Onko enää asiaa mitalipeleihin?
- Entinen tähtipelaaja ei sulattanut WNBA:ta halventavaa tempausta: ”Kornia ja noloa”
- Silkkaa dominointia – NBA-pelaaja siirtyi Australiaan ja nousi välittömästi supertähdeksi
- Korisliigan kausiennakko – Loimaa Bisons: Tuttuja vahvistuksia jälleen Suomessa
- Silkkaa dominointia – NBA-pelaaja siirtyi Australiaan ja nousi välittömästi supertähdeksi
- Korisliigan kausiennakko – Uudenkaupungin Korihait: Onko enää asiaa mitalipeleihin?
- Korisliigan kausiennakko – Loimaa Bisons: Tuttuja vahvistuksia jälleen Suomessa
- Korisliigan kausiennakko – Lahti Basketball: Rakentaa pysyvää statusta Korisliigassa
- Korisliigan kausiennakko – Karhu Basket: Uusi valmentaja ja uudet kuviot
- Sensaatio Samokovissa – Salon Vilpas venyi historialliseen temppuun
- Korisliigan kausiennakko – Kataja Basket: Loukkaantumistilanne huolestuttaa
- Korisliigan kausiennakko – Tapiolan Honka: Tuskin toista tuhkimotarinaa
- Entinen tähtipelaaja ei sulattanut WNBA:ta halventavaa tempausta: ”Kornia ja noloa”
- Edon Maxhuni vaihtaa seuraa – suuntana Turkin pääsarja