Pyrinnön Mikael Sandberg haluaa voittaa mestaruuden: ”Tavoite on saada kaikki irti kahdesta vuodesta”

Mikael Sandberg siirtyi täksi kaudeksi Pyrinnön riveihin Salon Vilppaasta, jossa hän pelasi kolme edelliskautta. Sandberg on Tampereella korkein tavoittein.
23-vuotias Sandberg on jo nuoresta iästään huolimatta varsin kokenut Korisliigan peluri. Sopeutuminen Tampereelle ja Pyrintöön on sujunut ongelmitta.
– Pelasin kolme vuotta siellä ja sitä ennen kolme ToPossa. Täytyy myöntää, että oli haikeaa lähteä Salosta, siitä oli tullut kolmen vuoden aikana toinen koti ja sinne jäi paljon kavereita. Onneksi Pyrinnössä oli entuudestaan tuttuja (Alex Vaenerberg, Osku Heinonen) ja korispiirit ovat muutenkin pienet, niin loput joukkuekaverit olivat myös tiedossa. Sain Alexin kaverin kautta hyvän kämpän Hämeenpuistosta eli täydellinen sijainti Pyynikin ja keskustan välille. Ville (Pekkola) asuu sattumalta 200m päässä eli siellä on tullut hengailtua melkein joka päivä. Kaupunkina Tampere on tuntunut aivan mahtavalta Salon vuosien jälkeen, paljon ihmisiä ja hyviä ravintoloita riittää, Sandberg kehuu uutta asuinympäristöään Pyrinnön sivuilla.
”Ässä” uskoo kehittyvänsä Pyrinnössä entistä paremmaksi pelaajaksi ja hänellä onkin kovat tavoitteet tulevaisuuden suhteen.
– Tavoite on saada kaikki irti kahdesta vuodesta ja mennä eteenpäin Pietin (Poikola) valmennettavana. Muilta pelaajilta kuten Damonilta (Williams) ja Anterolta (Lehto) voi oppia paljon. Tavoitteet koripalloilijana on ensiksi voittaa Suomen mestaruus ja sen jälkeen katsoa mihin rahkeet riittävät. Opinnot kauppakorkeakoulussa pitää myös ottaa huomioon, kun miettii mitä tehdä tulevaisuudessa.
Hän tietää omat osa-alueensa missä riittää kehitettävää.
– Vahvuuksia on varmaankin heittotaito ja hyvä käsitys pelistä etenkin puolustuspäässä. Vastustajan pelien opettelu ja omat taktiset muutoksen niiden pohjalta on aina sujunut minulta hyvin. Urheilullisuus ei ole oma vahvuusalue, joten puolustuksessa pitää opetella match-upin kätisyydet ja mukavuusalueet huolella jotta pärjää.
Päävalmentaja Poikola kehuu Sandbergiä ja uskoo hänestä olevan iloa Pyynikin yleisölle.
– Mikael on todella fiksu kaveri, treenaa loistavasti ja ymmärtää hyvin peliä. Konseptin kanssa on vielä vähän hakemista, mutta hän parantaa koko ajan. Lauantaina Bisonsia vastaan Mikael pelasi erinomaisesti ja tekeminen oli jo tosi hyvää. Tekee mukavasti niitä kuuluisia pieniä asioita, Poikola kehuu.
Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5 000 käteistä
- Tuohi – Mutkaton suomalainen nettikasino
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- Tyrmäysvoitto – runkosarjavoittaja sisuuntui
- Yllätys ilmoilla NBA:ssa – mestarisuosikki vaikeuksissa
- Seagulls tyrmäävän ylivoimainen finaaleissa
- NBA:ssa nähtiin yllätystuloksia – Nikola Jokic hurjana
- Stephen Curry näytti suuruutensa – idässä iso yllätys
- Nikola Jokic ja Denver kestivät seiskapelissä
- Seagulls juhli taas – mestaruus voiton päässä
- Houston Rockets jatkaa taistelua
- Tuomas Iisalosta hurja uutinen
- Tiukka NBA-sarja ei edennytkään seiskapeliin
- Tuomas Iisalosta hurja uutinen
- Stephen Curry näytti suuruutensa – idässä iso yllätys
- NBA:ssa nähtiin yllätystuloksia – Nikola Jokic hurjana
- Nikola Jokic ja Denver kestivät seiskapelissä
- Yllätys ilmoilla NBA:ssa – mestarisuosikki vaikeuksissa
- Tiukka NBA-sarja ei edennytkään seiskapeliin
- Seagulls juhli taas – mestaruus voiton päässä
- Seagulls tyrmäävän ylivoimainen finaaleissa
- Houston Rockets jatkaa taistelua
- Tyrmäysvoitto – runkosarjavoittaja sisuuntui