Susijengin arvokisadebytantti keräsi suitsutusta joukkuekavereiltaan – ”Koko joukkue pomppi pukukopissa”
Carl ”Calle” Lindbom pääsi ensimmäistä kertaa irti arvokisoissa tiistaisessa Kreikka-ottelussa. 25-vuotiaan arvokisadebyytti ei jättänyt ketään kylmäksi ja Susijengin pelaaja pyörittelivät vuorotellen päitään Lindbomin upean debyytin jälkeen.
Lindbom tuli kentälle toisella neljänneksellä ja esiintyi heti ennakkoluulottomasti. Hän nappasi hyviä levypalloja ja pussitti sisään kolmen pisteen heiton. Kohokohta nähtiin kuitenkin muutama sekunti ennen toisen neljänneksen loppua, kun hän seurasi Petteri Koposen ohiheiton ja iski paluupallon voimalla sisään räjäyttäen koko hallin suoraan huutoon. Susijengin vaihtopenkki meni korista aivan sekaisin ja pelaajat juhlivat ja onnittelivat Lindbomia vielä pitkään taukosummerin soitua.
– Kun Calle veti sen donkin, niin mietin, että missä se Lauri Markkanen on, kun on kahdessa paikassa, Susijengin päävalmentaja Henrik Dettmann murjaisi pelin jälkeen.
– Kai nyt, kun se veti mun juomapullostani, napautti taasen Markkanen heti perään.
Suomen ykkösnimi Petteri Koponen yhtyi Lindbomin kehujiin.
– Ihan uskomaton. Yksi kolkki ja sitten donkki siinä. Vähän vitsailimme siinä, että helppohan se on tulla pelaamaan, kun on huilannut monta päivää. Ihan uskomaton suoritus Callelta. Se kertoo tästä joukkueesta, että aina tulee uusia pelaajia tuomaan energiaa ja ovat valmiita pelaamaan. Mielestäni Calle on muutenkin pelannut koko kesän hyvin, kun on saanut mahdollisuuden ja tänään hän näytti taas arvonsa, Koponen hehkutti.
Joukkueen vanhin pelaaja Teemu Rannikko ihaili Lindbomin ennakkoluulotonta arvokisadebyyttiä.
– Aikamoinen. Ei todellakaan helppo paikka tulla kentälle siinä vaiheessa. Mahtava juttu. Kova kolkki ja sitten donkki siihen loppuun, joka räjäytti hallin ja koko joukkue pomppi pukukopissa vielä puoliajallakin. Itse en nähnyt, kun joku valmentaja seisoi edessä ja luulin ensin, että se oli Lauri. Se olikin Calle. Mahtava suoritus ja siinä oli paljon hyvää. Siinä oli myös kovia levypalloja ja hän meni niihin tosi kovaa.
Dettmannin mukaan Lindbomin onnistuminen on yksi osoitus Susijengin materiaalin leveydestä.
– Toisen puoliajan ainoa virhe minkä hän teki oli se, että hän jätti sen vapaan kolmosen käyttämättä. Calle on sellaisessa heitossa, että se ei mene ohi. Mietin siinä, kun Calle veti sen kolmosen ja olisin vastustajan penkillä, niin kyllä minua rupeaisi ihmetyttämään, että mistä he kaivavat näitä heittäjiä. Aina, kun tullut uusi jätkä, niin pommi iskee. Se on ikävä mille tahansa joukkueelle pelata sellaista joukkuetta vastaan, Dettmann muistutti.
Salttu Forsström
LUE MYÖS:
- Korisliigan kausiennakko – KTP-Basket: Sarjan tasapainoisin joukkue?
- Miikka Muurinen sai peliluvan – John Calipari: ”Halasimme toisiamme, kyyneleet silmissä”
- Korisliigan kausiennakko – Karhu Basket: Uusi valmentaja ja uudet kuviot
- Korisliigan kausiennakko – Kataja Basket: Loukkaantumistilanne huolestuttaa
- Tähtisentteri hylkäsi Pistonsin jättisopimuksen – vaatii vieläkin älyttömämpää summaa
- Korisliigan kausiennakko – Uudenkaupungin Korihait: Onko enää asiaa mitalipeleihin?
- Entinen tähtipelaaja ei sulattanut WNBA:ta halventavaa tempausta: ”Kornia ja noloa”
- Silkkaa dominointia – NBA-pelaaja siirtyi Australiaan ja nousi välittömästi supertähdeksi
- Korisliigan kausiennakko – Loimaa Bisons: Tuttuja vahvistuksia jälleen Suomessa
- Sensaatio Samokovissa – Salon Vilpas venyi historialliseen temppuun
- Silkkaa dominointia – NBA-pelaaja siirtyi Australiaan ja nousi välittömästi supertähdeksi
- Korisliigan kausiennakko – Uudenkaupungin Korihait: Onko enää asiaa mitalipeleihin?
- Korisliigan kausiennakko – Loimaa Bisons: Tuttuja vahvistuksia jälleen Suomessa
- Korisliigan kausiennakko – Tapiolan Honka: Tuskin toista tuhkimotarinaa
- Korisliigan kausiennakko – Lahti Basketball: Rakentaa pysyvää statusta Korisliigassa
- Sensaatio Samokovissa – Salon Vilpas venyi historialliseen temppuun
- Korisliigan kausiennakko – Kataja Basket: Loukkaantumistilanne huolestuttaa
- Korisliigan kausiennakko – Karhu Basket: Uusi valmentaja ja uudet kuviot
- Entinen tähtipelaaja ei sulattanut WNBA:ta halventavaa tempausta: ”Kornia ja noloa”
- Edon Maxhuni vaihtaa seuraa – suuntana Turkin pääsarja