Korisliigan hallitseva mestari menettää puolustuksen kulmakivensä – palaa kotimaisemiin
Lahti Basketball ja Vesa Mäkäläinen ovat allekirjoittaneet vuoden sopimuksen. Mäkäläinen palaa kotikaupunkiin kahden Joensuun Katajassa vietettyjen vuosien jälkeen. Mäkäläinen voitti Suomen mestaruuden Katajan paidassa kaudella 2016-2017.
Kaudella 2017-2018 Katajan riveissä Mäkäläinen kärsi loukkaantumisesta ja pelasi 9 ottelua.
Lahti Basketballin historiassa Mäkäkäisellä on merkittävä rooli. Seurahistorian ensimmäisellä kaudella 2015-2016 kapteeni Mäkäläinen johti joukkonsa mestariksi ja nousuun divari A:han. Mäkäläinen valittiin koko sarjan parhaaksi pelaajaksi. Tilastorivi oli pullea: 16,3 pistettä, 11,8 levypalloa ja 4,8 syöttöä.
– Todella hyvät fiilikset palata kotikulmille. Tarkoitus on jatkaa siitä mihin viimeksi täällä jäätiin. Haluan olla auttamassa seuraa nousemaan uudelle tasolle. Unelmani on olla nostamassa Lahti Basketball Korisliigaan. Olen täynnä energiaa ja todella innoissani tästä mahdollisuudesta. Odotan jo malttamattomana ensi kauden pelejä, Mäkäläinen tuumi Lahti Basketballin sivuilla.
– Olemme todella iloisia Vesan paluusta. Hän tuo meille rutkasti johtajuutta niin kentälle kuin kentän ulkopuolelle. Vesan panos seuran alkutaipaleella oli merkittävä. On mahtava saada hänet takaisin, kommentoi toiminnanjohtaja Roope Suonio.
LUE MYÖS:
- Korisliigan kausiennakko – Salon Vilpas: Onko otteluruuhka liikaa?
- Kommentti: Lahti Basketball teki täysin väärän valinnan
- Korisliigan kausiennakko – Helsinki Seagulls: Sarjan vaarallisin kaksikko?
- Salon Vilpas teki ison päätöksen: vahvistus lähetettiin kotiin ja korvaaja löydettiin
- Stephen Curry solmi ison jatkosopimuksen – uran viimeiset vuodet länsirannikolla
- Suomalaistähdet tekivät debyyttinsä espanjalaisjättien paidassa Euroliigassa
- Korisliigan kausiennakko – KTP-Basket: Sarjan tasapainoisin joukkue?
- Miikka Muurinen sai peliluvan – John Calipari: ”Halasimme toisiamme, kyyneleet silmissä”
- Korisliigan kausiennakko – Karhu Basket: Uusi valmentaja ja uudet kuviot
- Korisliigan kausiennakko – Kataja Basket: Loukkaantumistilanne huolestuttaa
- Silkkaa dominointia – NBA-pelaaja siirtyi Australiaan ja nousi välittömästi supertähdeksi
- Korisliigan kausiennakko – Uudenkaupungin Korihait: Onko enää asiaa mitalipeleihin?
- Korisliigan kausiennakko – Loimaa Bisons: Tuttuja vahvistuksia jälleen Suomessa
- Korisliigan kausiennakko – Karhu Basket: Uusi valmentaja ja uudet kuviot
- Korisliigan kausiennakko – Kataja Basket: Loukkaantumistilanne huolestuttaa
- Korisliigan kausiennakko – KTP-Basket: Sarjan tasapainoisin joukkue?
- Korisliigan kausiennakko – Lahti Basketball: Rakentaa pysyvää statusta Korisliigassa
- Sensaatio Samokovissa – Salon Vilpas venyi historialliseen temppuun
- Entinen tähtipelaaja ei sulattanut WNBA:ta halventavaa tempausta: ”Kornia ja noloa”
- Salon Vilpas teki ison päätöksen: vahvistus lähetettiin kotiin ja korvaaja löydettiin