Kataja sopimukseen Korisliigan läpimurtopelaajan kanssa – ”Monipuolinen itsensä likoon pistävä kaveri”

Joensuulainen Korisliiga-joukkue Kataja Basket on tehnyt kolme uutta pelaajasopimusta. Uutena kasvona susirajalla tullaan näkemään 23-vuotias, 201-senttinen lahtelaislähtöinen laituri Aapeli Alanen, joka siirtyy seuraan BC Nokian riveistä. 28-vuotias Oulun NMKY:n kasvatti, sisäpelaaja Samuli Vanttaja sekä 17-vuotias joensuulaistakamies Valtteri Mervola puolestaan nähtiin edustusjoukkueen kokoonpanossa jo päättyneellä kaudella. Mervolan kanssa on tässä vaiheessa sovittu yhdestä, Alasen ja Vanttajan kanssa kahdesta vuodesta.
Kolmikon lisäksi joukkueessa pelaa varmuudella kapteeni Matias Ojala. Korisliigan parhaalla kotimaisella pistemiehellä Topias Palmilla on omassa sopimuksessaan ulkomaanoptio, mutta mikäli se jää käyttämättä, kuuluu myös hän ensi kaudella Kataja-miehistöön.
Valmennuksesta vastaavat edelleen tutut Juha Sten (päävalmentaja) ja Petri Virtanen (apuvalmentaja).
Alanen pelasi kaksi edellisvuotta BC Nokian riveissä. Juuri päättynyt kausi oli uransa paras ja jälki tilastojen puitteissa komeaa: 40 ottelussa (keskimäärin 31 peliminuuttia) pisteitä syntyi 14,3 ja levyreitä näppeihin jäi 5,8. Lisäksi hänelle kirjattiin mm. 2,4 koriin johtanutta syöttöä per ottelu.
Alanen oli runkosarjan toiseksi paras kotimainen pistemies edellään vain Kataja-paidassa sukkaa heiluttanut Palmi. Levypallolukemansa taasen oikeutti ”suomalaistilaston” kolmossijaan Susijengi-legenda Tuukka Kotin ja Kouvot-konkari Ville Kauniston vanavedessä.
Läpimurron tehneen Alasen perässä oli usea liigaseura, joten Juha Sten on syystäkin tyytyväinen laiturin valittua uudeksi osoitteekseen Joensuun.
– Aapeli on monipuolinen itsensä likoon pistävä kaveri, joka tulee ottamaan jatkossakin uusia harppauksia urallaan.
– Onkin todella hienoa, että hän kokee juuri Katajan olevan jatkossa paras paikka pelata ja kehittyä, päävalmentaja iloitsee Katajan sivuilla.
Korisliiga-urallaan Alanen on edustanut kasvattajaseuransa Namika Lahden lisäksi myös Bisons Loimaata sekä Uudenkaupungin Korihaita. Hän on pelannut 70 juniorimaaottelua. Vuonna 2015 Alanen voitti Lahden riveissä 19-vuotiaiden poikien SM-kultaa ja tuli valituksi sarjan Vuoden pelaajaksi.
Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5 000 käteistä
- Tuohi – Turvallinen ja luotettava
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- Korisliigassa tehtiin pelaajasopimuksia
- NBA:ssa hurja siirtohuhu
- Sasu Salin voitti Romanian mestaruuden
- NBA:n arvokkain pelaaja loisti tärkeillä hetkillä
- Useampi NBA-pelaaja saapuu Tampereelle
- Yllättäjä taas johtoon NBA-finaaleissa
- Sasu Salin loisti Romaniassa
- Synkkää – Lauri Markkanen on tilastoykkösenä
- Mikael Jantunen pelaa Ranskassa finaaleissa
- NBA-finaalien suursuosikki otti vahingon takaisin
- Synkkää – Lauri Markkanen on tilastoykkösenä
- Useampi NBA-pelaaja saapuu Tampereelle
- Sasu Salin voitti Romanian mestaruuden
- NBA:ssa hurja siirtohuhu
- Sasu Salin loisti Romaniassa
- Korisliigassa tehtiin pelaajasopimuksia
- NBA:n arvokkain pelaaja loisti tärkeillä hetkillä
- Yllättäjä taas johtoon NBA-finaaleissa