Tyttöjen U18-joukkue murjoi Israelin – ”Aivan ilmiömäinen aloitus meiltä”

Tyttöjen U18-maajoukkue voitti Tshekin Klatovyssä Israelin peräti 40 pistettä.
Klatovyn kutsuturnauksen ensimmäisessä ottelussa ei jäänyt epäselvyyksiä paremmasta joukkueesta, kun Suomen 18-vuotiaiden tyttöjen maajoukkue pesi Israelin 39-79 (23-48).
Sudenpennut sai unelma-alun, kun parissa minuutissa taululla komeilivat lukemat 10-0 Suomen hyväksi.
– Aivan ilmiömäinen aloitus meiltä. Siinä oli meidän taso näytetty vastustajalle heti alkuun, Suomen päävalmentaja Jussi Laakso kertoi Koripalloliiton verkkosivuilta.
Erinomaisuus ei jäänyt pelkästään starttiviivalle, kun Sudenpennut onnistui läpi ottelun monipuolisesti, vaikka Israel koitti pistää kapuloita rattaisiin.
– Israel koitti kaikennäköisiä puolustusmuotoja. Oli paikka- ja miesprässiä, erilaisia puolen kentän paikkapuolustuksia. Mursimme ne kaikki, Laakso aloitti analysoinnin.
– Olimme erinomaisia molemmissa päissä kenttää. Aina löytyy korjattavaa, mutta mitään isoa ei ole rikki. Israel on kuitenkin A-divisioonajoukkue. Siihen nähden tämä on todella tyydyttävä tulos.
Suomen pisteistä vastasivat muun muassa taiturimainen Elina Aarnisalo (21/1/3 syöttöä), Wilma Tuomi (11/4) ja Meri Kanerva (10/5/3 syöttöä). Sisäpelaajaosastolta Albina Syla (8/2) ansaitsi päävalmentajan kehut.
– Albina oli Israelin paikkapuolustusta vastaan rauhallinen. Hän pystyi löytämään vapaan pelaajan, kun löysimme hänet puolustuksen keskeltä.
Suomi pelaa lauantaina Klatovyssä emäntäjoukkue Tshekin klo 20:30 Suomen aikaa.
Lähde: Koripalloliiton verkkosivut
Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5 000 käteistä
- Tuohi – Turvallinen ja luotettava
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- Boston Celtics heräsi New Yorkissa
- NBA:n runkosarjajyrä selätti kriisinsä
- Susijengi pelaa Lauri Markkasen kotikonnuilla
- Stephen Curry sivussa – seurauksena murskatappio
- Tyrmäysvoitto – runkosarjavoittaja sisuuntui
- Yllätys ilmoilla NBA:ssa – mestarisuosikki vaikeuksissa
- Seagulls tyrmäävän ylivoimainen finaaleissa
- NBA:ssa nähtiin yllätystuloksia – Nikola Jokic hurjana
- Stephen Curry näytti suuruutensa – idässä iso yllätys
- Nikola Jokic ja Denver kestivät seiskapelissä
- Stephen Curry näytti suuruutensa – idässä iso yllätys
- NBA:ssa nähtiin yllätystuloksia – Nikola Jokic hurjana
- Yllätys ilmoilla NBA:ssa – mestarisuosikki vaikeuksissa
- Tyrmäysvoitto – runkosarjavoittaja sisuuntui
- Susijengi pelaa Lauri Markkasen kotikonnuilla
- Seagulls tyrmäävän ylivoimainen finaaleissa
- Stephen Curry sivussa – seurauksena murskatappio
- NBA:n runkosarjajyrä selätti kriisinsä
- Boston Celtics heräsi New Yorkissa