18-vuotiaiden tyttöjen maajoukkue räjäytti Ruotsin paikan – ”Se oli mieltä lämmittävää”
Kreikan Iraklionissa pelattavissa 18-vuotiaiden tyttöjen A-divisioonan EM-kisoissa Suomi päätti alkulohkonsa voittoon, kun Sudenpennut pudotti Ruotsin kyydistään 76-55 (32-24) -voitossa. Suomen lopullinen sijoitus alkulohkossa, ja neljännesvälierävastus, selviää päivän päätteeksi.
Sudenpennut aloitti Ruotsia vastaan nihkeästi, mutta kipusi rinnalle ja ohitti länsinaapurin lopullisesti jo ennen puoliaikaa. Suomi vei kolmannen neljänneksen 22-9, minkä myötä ero repesi noin kahteenkymmeneen pisteeseen.
– Vaihdoimme meidän palloskriinipuolustusta, mitä harjoiteltiin noin 10 minuuttia. Se toimi hienosti Ruotsin joukkuetta vastaan. Meillä oli jälleen tietous siitä, miten he haluavat pelata. Siitä kiitos skouttiosaston Tuomas Rahkonen, Janne Hänninen ja Pinja Laitinen, Suomen päävalmentaja Jussi Laakso aloitti Koripalloliiton verkkosivuilla.
– Toinen asia oli, että olimme katsoneet pelkästään videolta Ruotsin paikkapuolustuksen. Kun he menivät siihen, niin me räjäytettiin se paikka palasiksi. Se oli mieltä lämmittävää.
Suomelta löytyi molemmat kahdesta kentän parhaasta pelaajasta, kun Elina Aarnisalo (21/5/10 syöttöä/5 riistoa) määräsi takakentällä ja Elsa Lemmilä (17/7/3 torjuntaa) taas korin läheisyydessä. Kolmantena kaksinumeroisille pistelukemille ylsi Meri Kanerva (11/3).
Ruotsin pisteistä vastasivat Stella Szabo (15/6) ja Edessa Noyan (12/8).
Sudenpennuilla on edessä neljännesvälierät, Round of 16, keskiviikkona. Neljännesvälierä määrittelee, että pelaako Suomi sijoista 1-8 vai 9-16. Vastustaja tulee D-alkulohkosta, jossa ovat Ranska, Saksa, Israel ja Bosnia-Hertsegovina. Molemmissa lohkoissa on vielä pelejä pelaamatta, joten vastustaja selviää päivän päätteeksi.
Suomi voitti kolmesta alkulohkon ottelustaan kaksi.
Lähde: Koripalloliiton verkkosivut
LUE MYÖS:
- Korisliigan kausiennakko – Helsinki Seagulls: Sarjan vaarallisin kaksikko?
- Salon Vilpas teki ison päätöksen: vahvistus lähetettiin kotiin ja korvaaja löydettiin
- Stephen Curry solmi ison jatkosopimuksen – uran viimeiset vuodet länsirannikolla
- Suomalaistähdet tekivät debyyttinsä espanjalaisjättien paidassa Euroliigassa
- Korisliigan kausiennakko – KTP-Basket: Sarjan tasapainoisin joukkue?
- Miikka Muurinen sai peliluvan – John Calipari: ”Halasimme toisiamme, kyyneleet silmissä”
- Korisliigan kausiennakko – Karhu Basket: Uusi valmentaja ja uudet kuviot
- Korisliigan kausiennakko – Kataja Basket: Loukkaantumistilanne huolestuttaa
- Tähtisentteri hylkäsi Pistonsin jättisopimuksen – vaatii vieläkin älyttömämpää summaa
- Korisliigan kausiennakko – Uudenkaupungin Korihait: Onko enää asiaa mitalipeleihin?
- Silkkaa dominointia – NBA-pelaaja siirtyi Australiaan ja nousi välittömästi supertähdeksi
- Korisliigan kausiennakko – Uudenkaupungin Korihait: Onko enää asiaa mitalipeleihin?
- Korisliigan kausiennakko – Loimaa Bisons: Tuttuja vahvistuksia jälleen Suomessa
- Korisliigan kausiennakko – Karhu Basket: Uusi valmentaja ja uudet kuviot
- Korisliigan kausiennakko – Lahti Basketball: Rakentaa pysyvää statusta Korisliigassa
- Sensaatio Samokovissa – Salon Vilpas venyi historialliseen temppuun
- Korisliigan kausiennakko – Kataja Basket: Loukkaantumistilanne huolestuttaa
- Entinen tähtipelaaja ei sulattanut WNBA:ta halventavaa tempausta: ”Kornia ja noloa”
- Korisliigan kausiennakko – KTP-Basket: Sarjan tasapainoisin joukkue?
- Edon Maxhuni vaihtaa seuraa – suuntana Turkin pääsarja