Pyrintö-luotsi antaa aikaa uusille vahvistuksille: ”Etenemme maltillisesti”
Pyrintö täydentyi aivan kauden alla kahdella pelaajalla, kun nigerialaissentteri Chukwudiebere Maduabum sekä Susijengiä EM-kisoissa edustanut Joonas Cavén liittyivät tamperelaisseuran riveihin. Pyrintö-luotsi Ilkka Palviainen odottaa molemmilta vahvaa panosta kauden aikana.
211-senttinen Cavén debytoi Pyrinnön paidassa jo kauden avausottelussa Vilpasta vastaan ja osoitti jo merkkejä tulevasta.
– Joonas tuo meille erityisesti koko ja skorausvoimaa. Hän osoitti heti, että hänestä tulee olemaan meille paljon iloa tällä kaudella, Palviainen kehaisi.
Avausottelussa reilussa 12 minuutissa kuusi pistettä ja viisi levypalloa tilastoinut Cavén haki pitkään pelipaikkaa ulkomailta, mutta palasi kasvattajaseuraansa. Palviaisen mukaan Cavén pelaa kauden Pyrinnössä.
– Hänellä on meidän kanssamme loppukauteen kattava sopimus, Palviainen paljastaa SuomiKoris-sivustolle.
Maduabum ei ollut joukkueen mukana vielä Salossa, mutta haki pelituntumaa Pyrinnön divarijoukkueen mukana tilastoimalla vakuuttavasti 15 pistettä ja 12 levypalloa. Maduabumin suhteen Palviainen etenee kuitenkin maltillisesti.
– Hän saapui maahan vasta myöhään perjantai-iltana ja hyvin keskenkuntoisena, kuten oli meille tiedossakin. Etenemme hänen kanssaan maltillisesti ja siksi hänellä on sopimuksessa pitkä koeaika, jotta näemme hänet harjoituksissa ja peleissä. Hänen kansaan meillä ei ole kiire, sillä hän lähtee niin alusta. Suurin osa joukkueesta on harjoitellut jo kolme kuukautta ja uudet ovat vasta tulleet maahan, Palviainen muistuttaa.
Pyrintö kohtaa keskiviikkona kotikentällään Katajan kello 18.30 alkaen.
Salttu Forsström
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Huoli herää – Lauri Markkanen joutui sivuun
- Tässä on Miikka Muurisen uusi valmentaja
- Lauri Markkanen palasi – vastus oli myrkkyä
- Tyly uutinen Susijengistä – lääkärin moka aiheutti dopingkäryn?
- Tampere tienasi hurjasti koripallon avulla
- Hämmentävä NBA-ottelu – 300 pistettä ylitettiin
- Suomalainen sankarivalmentaja sai lähteä Bayern Münchenistä
- Huolestuttavaa – Lauri Markkanen yhä sivussa
- Liettuan NBA-tähdestä tylympi uutinen
- NBA:n supertähti todella harvinaiseen lukemaan
- Korisliigassa pamahti jättiyllätys
- Tuomas Iisalo voittaa ilman tähtipelaajaansa
- Valta on vaihtunut Korisliigassa
- Liettuan NBA-tähdestä tylympi uutinen
- Lauri Markkanen on taas sivussa – onko syytä huoleen?
- Tyly uutinen Susijengistä – lääkärin moka aiheutti dopingkäryn?
- Hämmentävä NBA-ottelu – 300 pistettä ylitettiin
- Huolestuttavaa – Lauri Markkanen yhä sivussa
- NBA:n supertähti todella harvinaiseen lukemaan
- Suomalainen sankarivalmentaja sai lähteä Bayern Münchenistä