Lauri Markkanen valmiina näyttämään – ”Olen motivoitunut”
Kuva: Getty Images
Lauri Markkasella on tällä kaudella näytön paikka, kun hän aloittaa ensimmäisen vuotensa Cleveland Cavaliersissa. Markkaseen on ladattu kovat odotukset, mutta hän on valmis ne kantamaan.
Parin vaikean Chicagossa vietetyn kauden jälkeen Markkanen halusi uuden startin NBA-urallaan ja sai sen lopulta Clevelandista, kun hän siirtyi osana kolmen joukkueen kauppaa Cavaliersiin. Markkaselta odotetaan erityisesti vahvaa panosta hyökkäyspäässä ja hän uskoo sopeutuvansa hyvin Cavsin tapaan pelata.
– Voimme luoda parhaan hyökkäyksen tilanteenvaihdoista. Jokaisen täytyy olla valmis uhraamaan ja olla halukas juoksemaan kenttää. Mielestäni se on vaikein asia puolustaa NBA:ssa. Meillä on ryhmä jätkiä valmiina tekemään niin. Se luo vapaita heittopaikkoja, ei vain minulle, mutta myös kaikille muille, Markkanen totesi Cleveland.comin haastattelussa.
Chicagossa Markkanen ajautui pahimmillaan yksipuoliseksi heittäjäksi, jonka kokoa eikä monipuolista taitoa käytetty hyväksi. Clevelandissa Markkanen saa ainakin lähtökohtaisesti käyttää myös muita avujaan.
– Hän odottaa minun olevan minä, Markkanen totesi siihen mitä päävalmentaja JB Bickerstaff häneltä odottaa.
– Olla vain aggressiivinen eikä yksipuolinen. Tehdä eri asioita kentällä sekä hyökkäys- että puolustuspäässä. Olen valmis. Olen motivoitunut tähän vuoteen. Mielestäni meillä on tosi hyvä ryhmä jätkiä täällä ja hyvä valmennus. Luulen, että olemme hauska joukkue katsella, Markkanen miettii.
LUE MYÖS:
- Korisliigan kausiennakko – Helsinki Seagulls: Sarjan vaarallisin kaksikko?
- Salon Vilpas teki ison päätöksen: vahvistus lähetettiin kotiin ja korvaaja löydettiin
- Stephen Curry solmi ison jatkosopimuksen – uran viimeiset vuodet länsirannikolla
- Suomalaistähdet tekivät debyyttinsä espanjalaisjättien paidassa Euroliigassa
- Korisliigan kausiennakko – KTP-Basket: Sarjan tasapainoisin joukkue?
- Miikka Muurinen sai peliluvan – John Calipari: ”Halasimme toisiamme, kyyneleet silmissä”
- Korisliigan kausiennakko – Karhu Basket: Uusi valmentaja ja uudet kuviot
- Korisliigan kausiennakko – Kataja Basket: Loukkaantumistilanne huolestuttaa
- Tähtisentteri hylkäsi Pistonsin jättisopimuksen – vaatii vieläkin älyttömämpää summaa
- Korisliigan kausiennakko – Uudenkaupungin Korihait: Onko enää asiaa mitalipeleihin?
- Silkkaa dominointia – NBA-pelaaja siirtyi Australiaan ja nousi välittömästi supertähdeksi
- Korisliigan kausiennakko – Uudenkaupungin Korihait: Onko enää asiaa mitalipeleihin?
- Korisliigan kausiennakko – Loimaa Bisons: Tuttuja vahvistuksia jälleen Suomessa
- Korisliigan kausiennakko – Karhu Basket: Uusi valmentaja ja uudet kuviot
- Korisliigan kausiennakko – Lahti Basketball: Rakentaa pysyvää statusta Korisliigassa
- Sensaatio Samokovissa – Salon Vilpas venyi historialliseen temppuun
- Korisliigan kausiennakko – Kataja Basket: Loukkaantumistilanne huolestuttaa
- Entinen tähtipelaaja ei sulattanut WNBA:ta halventavaa tempausta: ”Kornia ja noloa”
- Korisliigan kausiennakko – KTP-Basket: Sarjan tasapainoisin joukkue?
- Edon Maxhuni vaihtaa seuraa – suuntana Turkin pääsarja