Mitalipelit jäivät kahden pisteen päähän miesten universiadijoukkueelta – ”Harmittaa ihan suunnattomasti”
Suomen miesten universiadijoukkue eli ”Rakkisudet” hallitsi universiadien puolivälieräotteluaan Tshekkiä vastaan kolmen jakson ajan. Tshekki aloitti kuitenkin päätösjakson perättäisillä kolmosilla ja petasi heittopelillään itselleen paikan Kiinan Chengdussa pelattavien universiadien mitalipeleissä.
Suomi ampaisi heti ottelun alussa 0-6-johtoon ja johti parhaimmillaan kymmenellä pisteellä toisen jakson alussa sekä vielä seitsemällä pisteellä kolmannen jakson lopussa.
Kahden oikeaan paikkaan osuneen kolmen pisteen heittonsa myötä Tshekki vei kuitenkin päätösjakson alkuminuutit 11-3 ja otti tukevan johtoaseman pelin loppuhuipennukselle lähdettäessä. Suomi kohosi 67-60-tappioasemasta vielä kahden pisteen päähän ja sai potentiaalisen voittoheiton ilmaan viime sekunneilla, mutta Tshekin onneksi heitto ponnahti raudoista kentälle.
– Harmittaa ihan suunnattomasti. Meillä oli voiton avaimet tarjottimella edessämme koko jälkimmäisen 20-minuuttisen, mutta sorruimme menetyksiin ja tuhrimme helppoja lähietäisyyden heittoja ratkaisevilla hetkillä emmekä saaneet matsia kunnolla haltuun, Rakkisusien päävalmentaja Daniel Jansson harmitteli Koripalloliiton tiedotteessa.
– Kovaa fyysistä vääntöä puolin ja toisin ja pystyimme vastaamaan Tshekin pelikovuuteen, mutta meidän olisi pitänyt olla huolellisempia jälkipuoliskolla ja ottaa matsi haltuun.
Suomen tehokkaimmat olivat Mustapha Amzil (16/7) ja Perttu Blomgren (14/2).
Tshekki – Suomi 68-66 (14-19, 32-35, 41-48), miesten haastajamaajoukkueen maaottelu, universiadien puolivälierät, Chengdu (Kiina) 2.8.2023
Suomi: Mustapha Amzil 16/7, Perttu Blomgren 14/2, Tomas Pihlajamäki 10/0, Teemu Suokas 7/2, Touko Tainamo 6/6, Thomas Tumba 5/3, Vili Nyman 4/6, Joel Mäntynen 2/2, Erik Sajantila 2/0, Luukas Vaara 0/6, Eemi Luukkonen 0/3, Tomas Murphy.
Tshekki: Patrick Samoura 19/8/3 syöttöä, Jan Zidek 17/4, Lubos Kovar 12/4.
Lähde: Koripalloliiton tiedote
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Nikola Jokicin kausi on ohi
- Susijengin tähti lähellä Euroliigan huipennusta
- Hurja pistemäärä pelasti Detroitin
- San Antonio leikitteli jatkoon
- Korisliigan mestari vaihtuu
- Miikka Muurinen löysi uuden seuran – yksi Ylen kysymys oli liikaa
- NBA:n mestarisuosikki jyräsi jatkoon – haastaja pinteessä
- Nyt se selvisi – Miikka Muurinen siirtyy huippuseuraan!
- Victor Wembanyama palasi näyttävästi
- Korisliigan välierissä kaksi seiskapeliä
- Miikka Muurinen löysi uuden seuran – yksi Ylen kysymys oli liikaa
- Kukaan ei uskonut tätä – Lakers teki mahdottoman 30 sekunnissa
- Miikka Muurisella suuri päätös edessä – tässä viimeinen lista yliopistoista
- Nikola Jokic on kuilun partaalla
- Korisliigan mestari vaihtuu
- Peli-Karhut on Suomen mestari
- Korisliigan mestari lähellä vaihtumista
- Mitä ihmettä tapahtuu idässä – Detroit Pistons pulassa
- Korisliigan välierissä kaksi seiskapeliä
- Nyt se selvisi – Miikka Muurinen siirtyy huippuseuraan!