Suomi kohtaa Ruotsin tuplaottelussa

Suomen naisten maajoukkue sekä miesten haastajamaajoukkue kohtaa maanantaina ja tiistaina peräkkäisissä peleissä Ruotsin Töölön Kisahallissa.
Naisten kohdalta kyseessä ovat kesän ensimmäiset harjoitusottelut, kun taas haastajamaajoukkueelle back-to-back-pelit ovat kenraaliharjoitus ensi viikonloppuna alkaviin universiadeihin.
Pekka Salmisen luotsaama Suomen naisten maajoukkue tekee ensiesiintymisensä suomalaisyleisölle kahdesti. Joukkue kerääntyi kokoon ensimmäisen kerran ennen juhannusta valmistautumaan EM-karsintoihin, jotka pelataan maajoukkueikkunan aikana marraskuussa 2015.
– Alkukesä naisten maajoukkueen osalta on mennyt todella hyvä. Meillä on ollut innostunutta toimintaa ja positiivinen valmistautuminen ensimmäisiin maaotteluihin tänä kesänä, päävalmentaja Pekka Salminen toteaa Basket.fi-sivustolla.
– Meillä on nyt vielä iso porukka, jota vähennetään sitten myöhemmin. Terävin kärki on lupautunut mukaan maajoukkuetoimintaan ja meillä on parhaat mahdolliset pelaajat mukana, kun EM-karsinnat alkavat. Osoitus siitä, että naiskoripalloa tehdään tosissaan, meillä on laadukasta toimintaa ja hyviä pelaajia.
Ruotsi-otteluiden kokoonpano vaihtuu valtaosin päivien välillä, mutta nimekkäin ja kokenein kolmikko Tiina Sten, Dionne Pounds, Krista Gross ja Linda-Lotta Lehtoranta pelaavat molempina päivinä.
– Ruotsi-peleissä meillä on neljä tyttöä, jotka hakevat yhteispeliä toistensa kanssa molemmissa peleissä. Testaamme myös samalla nuorempaa kaartia sekä muistutamme yleisöä yliopistomimmeistämme, jotka eivät karsintoihin pääse mukaan.
Naisten maajoukkueen Ruotsi-pelit alkavat maanantaina 29.6. ja tiistaina 30.6. kello 17:00 Töölön Kisahallissa.
Haastajamaajoukkueelle kenraaliharjoitukset ennen universiadeja
Ensi viikonloppuna Etelä-Korean Gwangjussa pelattaviin universiadeihin valmistautuva Suomen haastajamaajoukkue saa kenraaliharjoituksessaan vastaansa samoihin kisoihin valmistautuvan Ruotsin.
Haastajamaajoukkue voitti viime viikolla Susi Training Centerissä Viron universiadijoukkueen 97-69 (41-30).
– Vastus kovenee, yksi harjoituspeli takana, analyysi siitä tehty ja purettu videolta pelaajien kanssa. Tänään harjoitellaan Viro-pelistä opittuja asioita, mutta pidämme homman kuitenkin edelleen yksinkertaisena, päävalmentaja Ari Tammivaara kommentoi.
– Pääasia näin lyhyessä projektissa on, että pidetään keskittyminen omassa tekemisessä.
Suomen haastajamaajoukkueen Ruotsi-pelit alkavat maanantaina 29.6. ja tiistaina 30.6. kello 19:15 Töölön Kisahallissa naisten maajoukkueen pelien jälkeen. Haastajamaajoukkueen ottelukohtaiset kokoonpanot selviävät vasta ennen ottelua.
Voita 1000€ lahjakortti ruokakauppaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin ruokakauppaan!
- Pyrintö menetti tärkeän pelaajansa
- Lauri Markkaselle katkera tappio
- Korisliigassa hurja lukema täyteen
- Lauri Markkanen näpäytti epäilijöitä
- Susijengin NBA-ehdokas loisti Saksassa
- Kevin Durantille hurja saldo täyteen
- Tässä on Susijengi EM-karsintapeleihin
- Luka Doncic debytoi LeBronin seurassa – Lauri Markkaselle tuli turpaan
- NBA:n kreikkalaisen supertähden tilanne huolettaa
- Suomelle jälleen hirveä selkäsauna
- Tässä on Susijengi EM-karsintapeleihin
- Lauri Markkanen näpäytti epäilijöitä
- NBA:n kreikkalaisen supertähden tilanne huolettaa
- Luka Doncic debytoi LeBronin seurassa – Lauri Markkaselle tuli turpaan
- Suomelle jälleen hirveä selkäsauna
- Korisliigassa hurja lukema täyteen
- Pyrintö menetti tärkeän pelaajansa
- Susijengin NBA-ehdokas loisti Saksassa
- Lauri Markkaselle katkera tappio
- Kevin Durantille hurja saldo täyteen